Teresan kirjablogi

Dostojevski on aina ollut minulle hiukan hankala pala purtavaksi. Usein hänen teoksensa eivät varsinaisen lukuprosessin aikana ole kovin miellyttäviä kokemuksia, mutta jälkeenpäin ne jäävät päähän kummittelemaan ja loppujen lopuksi sitä on kuitenkin tyytyväinen, että kyseinen kirja tuli luettua. Dostojevskin etuna toiseen suureen venäläismestariin eli Tolstoihin verrattuna oli mielestäni se, että hän pyrki enemmän herättämään lukijaa pohdiskelemaan itsenäisesti kuin syöttämään tälle mitään valmiiksipureskeltuja ajatusmalleja. Dostojevski ei siis julista, mutta on hänenkin tuotantonsa ajoittain varsin raskasta luettavaa. Päähenkilöt ovat nimittäin usein (esim. Kaksoisolennossa sekä Rikoksessa ja rangaistuksessa) kuumeisia sekopäitä, joiden paniikinomaisia ja asiasta toiseen syrjähteleviä ajatusketjuja on kuvattu niin yksityiskohtaisesti, että lukeminen tuntuu uuvuttavalta.  Toki kyseessä oli varsin monipuolinen kynäilijä ja viihdyttävämpääkin materiaalia häneltä irtosi: vaikkapa Netotšk