Teresan kirjablogi

Viime aikoina on ollut taas aikamoista matalalentoa lukemisen suhteen. Kesällä minulla oli työn alla Mika Waltarin Turms, kuolematon ja Ninni Schulmanin Tyttö lumisateessa , joista ensiksi mainittu jäi kokonaan kesken ja jälkimmäistä tahkosin pari kuukautta, vaikkei kyseessä todellakaan ollut mikään massiivinen järkäle. Syksy on kulunut Unni Lindellin Hunajasyötti -teoksen parissa, eikä sekään oikein meinannut ottaa tuulta purjeisiinsa, vaikka kirjassa itsessään ei ole moitittavaa. En oikein osaa eritellä syitä siihen, miksi lukeminen ei lähiaikoina ole maistunut. Välillä nämä ovat ihan henkimaailman hommia; ehkäpä tähtien asento ei vain ole ollut suotuisa. Varmaan osasyynä on ollut myös se, että olen muutenkin ollut vähän uuvahtanut ja sellaisessa olotilassa ainakin minä keskityn vapaa-ajalla mieluummin tv:n katselun kaltaisiin aktiviteetteihin, jotka eivät vaadi kovin kummoista kognitiivista kapasiteettia. Nyt elämä alkaa kuitenkin taas voittaa ja on jo sellainen olo, että tek

Luen aika monenlaisia kirjoja, mutta dekkarit ovat erityisesti mieleeni. En silti voi sanoa olevani kummoinen kyseisen genren asiantuntija, sillä olen rikoskirjallisuuden suhteen yhtä kaavoihin kangistunut kuin kai muidenkin asioiden. Tahkoan vuodesta toiseen vain suosikkidekkaristieni (Agatha Christie, Karin Fossum, Chelsea Cain, Unni Lindell, Karin Slaughter) tuotantoa – pahimmillaan jopa samaa teosta yhä uudestaan. Nuo kirjailijat kun on jo punnittu ja hyväksi havaittu, joten heidän tuotoksiinsa tarttuessa ei ainakaan tarvitse pelätä iskevänsä käsiään sontaan. Kolikon kääntöpuolena on tietysti, että saatan tulla missanneeksi vaikka mitä mestariteoksia. Nyt olenkin yrittänyt tehdä parannusta ja laajentaa tonttiani myös uusien tuttavuuksien suuntaan. Keväällä lukaisin Camilla Läckbergin Kultahäkin , kesällä Leena Lehtolaisen Minne tytöt kadonneet -kirjan ja Miska Karhun Nimeni on Alexin. Tuo viimeksi mainittu ei tosin oikeasti edes ollut dekkari, vaikka olin takakannen perusteella nä