Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2020.

Anne Brontë: Agnes kotiopettajatar

Kuva
Minun on jo pidemmän aikaa tehnyt mieleni lukea taas jotakin Bront ë-kirjallisuutta. Emily Brontën Humiseva harju on kuitenkin vielä niin tuoreessa muistissa, ettei se tällä hetkellä oikein huokuttele. Charlotte Brontën Kotiopettajattaren romaani taas on muodostunut parilla viimeisimmällä lukukerralla niin puisevaksi kokemukseksi, ettei sen lukeminen siitä syystä tunnu kovin innostavalta. Niinpä päätin suorittaa aivan uuden aluevaltauksen. En ollut koskaan aiemmin lukenut mitään nuorimmalta sisarelta Anne Brontëlta (1820–1849). Hän ehti surullisen lyhyeksi jääneen elämänsä aikana kirjoittaa kaksi teosta: Agnes kotiopettajattaren (1847) ja Wildfell Hallin asukkaan (1848). Näistä valitsin summanmutikassa luettavakseni esikoisteos Agnes kotiopettajattaren.  Agnes kotiopettajatar kertoo, yllätys yllätys, Agnes-nimisestä kotiopettajattaresta. Hänen isänsä on onnistunut tunaroimaan kaikki rahansa taivaan tuuliin, joten tytär haluaa kantaa kortensa kekoon taloudellisen tilanteen kohentamiseks

Jeff Lindsay: Dexterin pimeät unet

Kuva
  En ole juurikaan tutustunut Netflix-sarjoihin, mutta Dexterin katsoin kolme vuotta sitten. Hotkaisin koko sarjan parissa viikossa – parhaimpina (tai pahimpina) päivinä saattoi mennä kokonainen tuotantokausi putkeen ihan tuosta noin vain. Niin koukuttava se oli. En kuitenkaan tiennyt sarjan perustuvan Jeff Lindsayn kirjoihin (saatika että olisin edes ollut tietoinen Jeff Lindsayn olemassaolosta), ennen kuin satuin vähän aikaa sitten törmäämään jossakin blogissa ihan sattumalta Dexterin pimeät unet -nimiseen teokseen. Se meni ”must read” -listalleni niin että heilahti. Käsittääkseni kirjasarjassa on ilmestynyt yhteensä kahdeksan osaa, mutta valitettavasti vain kolme ensimmäistä on suomennettu. Päätin aloittaa alusta ja jatkaa sitten engelskaksi, jos intoa riittää.   Dexter Morgan elää kaksoiselämää. Päivisin hän toimii Miamin poliisissa verijälkitutkijana, öisin hän on verenhimoinen murhaaja. Tai ”verenhimoinen” on ehkä vähän väärä sana, sillä paradoksaalisesti hän kammoksuu verta. De