Teresan kirjablogi

En lapsena lukenut koskaan Tove Janssonin Muumi-kirjoja ja nuorenakin vain satunnaisesti. Nyt kypsässä aikuisiässä, viimeisen vuoden aikana Janssonin hengentuotokset ovat kuitenkin alkaneet kolahtaa. Kaunista kieltä, eloisaa kuvailua, värikkäitä henkilökuvia ja ajatonta viisautta – mitäs muuta kirjallisuudelta voisi toivoa, oli se sitten minkä ikäisille tahansa suunnattua. Muumien monimerkityksellinen tunnelma ainakin kiehtonee yhtä lailla sekä lapsia että aikusia. Toki sarjan alkupään teokset (kuten Suuri tuhotulva ja Taikurin hattu ) tuppasivat olemaan aika kevyttä höttöä, kun taas loppupään osissa (kuten Muumipapassa ja meressä ) sorruttiin välillä liialliseen tapahtumaköyhyyteen. Parhaimmillaan kepeiden seikkailujen ja syvällisemmän filosofoinnin yhdistäminen osui kuitenkin juuri nappiin, kuten Vaarallisessa juhannuksessa . Sain itse asiassa vasta vähän aikaa sitten tietää, että Tove Jansson on kynäillyt myös Muumilaakson ulkopuolelle sijoittuvia ja enemmän aikuisille suunnattu...

Vuodenvaihteen tienoilla luin äkillisen muumimanian vallassa putkeen neljä Tove Janssonin kirjaa: Muumipappaja meri , Taikurin hattu , Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia sekä Vaarallinen juhannus . Ne olivat vaihtelevan tasoisia lukukokemuksia – Muumipappa ja meri ja Vaarallinen juhannus viehättivät syvällisemmällä tyylillään, kun taas Taikurin hattu ja Näkymätön lapsi olivat makuuni turhan selvästi lapsille suunnattuja. Hetkellisesti sainkin tarpeekseni koko muumeista, mutta pieni tauko teki ilmeisesti hyvää ja viime kuussa aloin jälleen haikailla Muumilaaksoon. Tällä kertaa luettavaksi valikoituivat vanha kunnon Muumipeikko ja pyrstötähti (etenkin sitä leffaa on tullut aikoinaan katsottua ahkerasti, mutta romaaninkin olen joskus lukaissut), sekä kirjasarjan avausosa Muumit ja suuri tuhotulva , joka puolestaan oli minulle aivan uppo-outo tuttavuus. Muumit ja suuri tuhotulva : Tästäkään lukukokemuksesta ei jäänyt lapsille oikein mitään kerrottavaa. Muutenkin ensimmäiset Muumi-...

  ” – Huuda sinä vain, jos se rauhoittaa sinua.” ” – Ja eikö jokaisen velvollisuus ole kutsua juhlapyhinä sukua päivällisille?” Petyttyäni vuoronperään sekä Taikurin hattuun että Näkymättömään lapseen , minusta alkoi tuntua sitä, etteivät Muumi-kirjat ehkä sittenkään ole minun juttuni. Onneksi Vaarallinen juhannus todisti toisin. Tämä on taas jatkuvajuoninen kirja toisin kuin Näkymätön lapsi, ja mielestäni yhtenäisempi kokonaisuus kuin Taikurin hattu. Ehkäpä tämä nousi jopa tähänastiseksi suosikikseni Muumi-sarjasta. Jos Taikurin hattu oli kepeää kohkaamista ja Muumipappa ja meri tapahtumaköyhää filosofoimista, Vaarallisessa juhannuksessa yhdistettiin menevät seikkailut ja syvälliset pohdinnat toimivaksi keitokseksi. Kirjassa tulva valtaa yhdessä yössä koko Muumilaakson, joten Muumiperhe ystävineen joutuu pelastautumaan ohilipuvaan hylättyyn teatteriin. Muumit eivät aluksi ymmärrä, millaiseen rakennukseen ovat päätyneet, mutta jutun juoni alkaa hiljalleen selvitä teatterirotta...

”Mutta kenelläkään ei ole hauskempaa kuin hän itse itselleen järjestää.” Olin aiemminkin lukenut Tove Janssonin kuudennen muumikirjan nimeltä Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia , mutta en enää muistanut siitä oikein mitään. Kuten nimestä voi päätelläkin, kyseessä ei ole jatkuvajuoninen romaani vaan novellikokoelma. Luin kirjan jo ennen joulua, mutta tekstin julkaisu on hieman viivästynyt. Kevätlaulussa Nuuskamuikkunen kohtaa etelän matkallaan nimettömän olennon ja ristii tämän Titi-uuksi. Kamalassa tarinassa liioitteluun ja suoranaiseen totuuden vääristelyyn taipuvainen Homssu oppii pikku Myyltä, miltä tuntuu tulla itse puijatuksi. Vilijonkka joka uskoi onnettomuuksiin -kertomuksessa koko elämänsä katastrofia pelännyt Vilijonkka menettää taifuunin mukana koko irtaimistonsa. Maailman viimeisessä lohikäärmeessä Muumipeikko ottaa lemmikikseen lätäköstä löytämänsä pikkuriikkisen lohikäärmeen, joka kiintyykin hänen sijastaan Nuuskamuikkuseen. Hemuli joka rakasti hiljaisuutta ker...

Oli tarkoitus käsitellä siinä edellisessä kirjoituksessa kaikki neljä joulun ratoksi lukemaani Muumi-kirjaa, mutta Muumipappaa ja merta käsittelevästä osuudesta tulikin niin pitkä, että koko teksti uhkasi venyä nälkävuoden mittaiseksi. Kolmesta muusta teoksesta minulla ei ole aivan niin paljoa sanottavaa. Eli pidemmittä puheitta: seuraavassa lyhyesti mietteitäni kirjasta Taikurin hattu.  ” – Se ei mitään tee, sanoi Piisamirotta synkästi ja nyhti viiksiään.  – Revetköön maa jos tahtoo, se ei järkytä minun rauhaani. Mutta minusta on sietämätöntä joutua naurettaviin tilanteisiin. Se ei sovi filosofin arvolle!” ”Taikurin syödessä kaikki uskaltautuivat hiukan lähemmäksi. Sellainen henkilö, joka syö pannukakkua ja hilloa, ei voi olla kauhean vaarallinen. Hänen kanssaan voi puhua.” Taikurin hatun lukeminen tuntui melkoiselta kulttuurishokilta toiminnan sijasta lähinnä filosofisiin pohdintoihin keskittyneen Muumipappa ja meri -teoksen jälkeen. Muista Muumi-kirjoista minulla on va...

Tove Janssonin Muumi-kirjojen lukeminen ei kuulunut koskaan lapsuuteeni, mutta muumit muissa muodoissaan kyllä. Sitä animaatiosarjaa ainakin katselin joskus ala-asteikäisenä, vaikkakin se vaipui jossakin teini-iän tiimellyksessä hetkellisesti unholaan. Tiedättehän sen tietyn kehitysvaiheen, kun henkilö on oikeasti vielä aika kakara, mutta omasta mielestään jo tosi aikuinen ja sitä sitten täytyy oikein korostaa eikä mitään lapsenmielistä voi tehdä. Minulla oli se ärsyttävän pikkuvanha kausi joskus about 15-vuotiaana. Sittemmin olen kai (onneksi) tullut oikeasti aikuiseksi, koska nykyään voin katsoa mitä lystään tuntematta oloani hölmöksi. Muumitkin ovat palanneet kuvaan mukaan. Sarjassa viehättää kai lähinnä se kiehtova elämänilo ja lämpö. Onhan muumeilla myös ihan omanlaisensa boheemi elämänasenne, josta voi itse kukin ottaa oppia, eli syvällisempikin puoli kyllä löytyy. Pääsääntöisesti tuo animaatio kuitenkin edustaa sellaista kevyttä hyväntuulenviihdettä. Välillä sellaiselle tulee ...