Tekstit

Charlotte Brontë: Professori

Kuva
Alkoi tuossa taannoin tehdä mieli palata jälleen Brontë -kirjallisuuden pariin. Viimeisimmät kokemukseni sillä saralla ovat olleet Emily Brontën Humisevan harjun  ties kuinka mones uusintaluku puolisentoista vuotta sitten ja Anne Brontën Agnes, Kotiopettajattaren ensilukeminen melkein kolme vuotta sitten. Eli eihän noita sisaruksia mitenkään yhtenään tule luettua, mutta aina silloin tällöin mieli alkaa kuitenkin halajaa 1800-luvun brittiympäristöön joko näiden Brontëjen tai vaihtoehtoisesti Jane Austenin muodossa. Emily Brontë on oma suosikkini tuon ajan kirjailijoista – niistä harvalukuisista tuntemistani siis – sillä hänen suorasukainen ja runsaasti suuria tunnekuohuja sisältävä kerrontansa erosi mielestäni edukseen sisarten ja varsinkin Jane Austenin hillitymmästä ilmaisusta. Emilyltä ei vain valitettavasti ehtinyt ennen hänen turhan varhaista poismenoaan ilmestyä muita romaaneja kuin tuo mainittu Humiseva harju, joten Brontën-nälkää on tyydytettävä enimmäkseen muilla kyseisen sisa
Lähetä kommentti
Lue lisää

Andrzej Sapkowski: Kohtalon miekka

Kohtalon miekka on toinen osa puolalaisen Andrzej Sapkowskin maailmankuulusta Noituri-kirjasarjasta. Netflix-sarjakin noista on tehty, mutta itse sain kipinän kirjan lukemiselle päätettyäni vihdoin minulle ikuisuusprojektiksi muodostuneen, mutta maanmainion Witcher 3 -videopelin, joka perustuu löyhästi näihin Sapkowskin hengentuotoksiin. Kirjasarjan avausosan lukaisin itse asiassa jo pelirupeaman alkutaipaleella pari vuotta sitten, mutta silloin Noitureiden lukeminen ei oikein ottanut tuulta purjeisiinsa – liekö ajankohta ollut vain väärä, sillä minulla oli muistaakseni tuolloin lukujumin tynkää muutenkin. Tuo hiljattain päättämäni videopeli jätti kuitenkin palavan halun puuhailla vielä jotakin Witcherin maailmaan liittyvää, mutta mammuttimaisen pelin uudelleen aloittaminen näin pian ei oikein napostelisi. Siksipä ajattelin antaa alkuperäisteoksille vielä uuden mahkun, vaikkei ensimmäinen osa silloin aikoinaan kovin suurta vaikutusta tehnytkään. Tämän kakkososan tavoin se tosin olikin
Lähetä kommentti
Lue lisää

George R. R. Martin: Seitsemän kuningaskunnan ritari

Kuva
George Martinin A Song of Ice and Fire -kirjasarja kuuluu suosikkeihini fantasiakirjallisuuden saralta, tai itse asiassa kirjallisuuden saralta ylipäätään. Erityisesti ASOIAF:ssa viehättää se, että vaikka kyseessä onkin rinnakkaistodellisuuteen sijoittuva saaga, niin se tuntuu kaikesta huolimatta varsin realistiselta. Hahmot ovat uskottavan monisyisiä ja maailma on niin ikään uskottavan oloinen – vähän kuin keskiaikainen reaalimaailma, muutamilla fantasiaelementeillä höystettynä toki. Lisäksi Martinin asetelmat ovat epäkliseisiä ja juonikuviot ennalta-arvaamattomia, mitkä ovat tietysti positiivisia piirteitä missä tahansa kirjassa genrestä riippumatta. Olenkin lukenut kaikki ASOIAF:t moneen kertaan ja samaan maailmaan sijoittuvan A Knight of the Seven Kingdoms -teoksenkin kerran, vaikkei se varsinaiseen emokirjasarjaan kuulukaan. Edellisellä kerralla lukaisin tämän viimeksi mainitun englanniksi ja Martin käyttää sen verran laajaa sanastoa, ettei kielitaitoni venynyt ihan jokaisen yks
Lähetä kommentti
Lue lisää

Marko Hautala: Kuoleman valssi

Kuva
Marko Hautalaa voisi nimittää ehkäpä suosikkikauhukirjailijakseni. Aikaisemmissa Pimeän arkkitehtiä ja Kuiskaavaa tyttöä koskevissa postauksissa olen kirjoitellut tarkemmin mietteitäni hänen tyylistään ja verrannut sitä amerikkalaiseen virkaveljeen Stephen Kingiin. En lähde noita juttuja nyt tässä toistamaan, mutta mainittakoon lyhyesti, että Hautalan teoksissa viehättää erityisesti tietty realistisuus – yliluonnollisia elementtejä viljellään kyllä, mutta ne ovat sopivan hienovaraisia ja voisivat selittyä myös ihan luonnollisillakin ilmiöillä. Näin ollen tarinoihin voi uskoa ja ne myös kykenevät herättämään aitoja pelon tunteita. Hautalan vuonna 2022 ilmestynyt Kuoleman valssi ei valitettavasti ole mikään jatkuvajuoninen romaani, vaan kymmenestä novellista koostuva kokoelma. Valitettavaa se on siksi, että en yleensä ole novellimitan ystävä – täysimittaista tarinaa draamankaarineen ja hahmonkehityksineen on hyvin vaikea mahduttaa niin ahtaaseen mittaan. Kuoleman valssi on vieläpä koko
Lähetä kommentti
Lue lisää

Tove Jansson: Kuvanveistäjän tytär

Kuva
En lapsena lukenut koskaan Tove Janssonin Muumi-kirjoja ja nuorenakin vain satunnaisesti. Nyt kypsässä aikuisiässä, viimeisen vuoden aikana Janssonin hengentuotokset ovat kuitenkin alkaneet kolahtaa. Kaunista kieltä, eloisaa kuvailua, värikkäitä henkilökuvia ja ajatonta viisautta – mitäs muuta kirjallisuudelta voisi toivoa, oli se sitten minkä ikäisille tahansa suunnattua. Muumien monimerkityksellinen tunnelma ainakin kiehtonee yhtä lailla sekä lapsia että aikusia. Toki sarjan alkupään teokset (kuten Suuri tuhotulva ja Taikurin hattu ) tuppasivat olemaan aika kevyttä höttöä, kun taas loppupään osissa (kuten Muumipapassa ja meressä ) sorruttiin välillä liialliseen tapahtumaköyhyyteen. Parhaimmillaan kepeiden seikkailujen ja syvällisemmän filosofoinnin yhdistäminen osui kuitenkin juuri nappiin, kuten Vaarallisessa juhannuksessa . Sain itse asiassa vasta vähän aikaa sitten tietää, että Tove Jansson on kynäillyt myös Muumilaakson ulkopuolelle sijoittuvia ja enemmän aikuisille suunnattu
Lähetä kommentti
Lue lisää

John Steinbeck: Helmi

Kuva
Steinbeck ei ole minulle mitenkään kovin läheinen kirjailija, mutta olin sentään ennen tätäkin lukenut häneltä pari kirjaa: ensimmäinen oli Hiiriä ja ihmisiä, toinen Ystävyyden talo. Niistä jäi päällimmäisenä mieleen, että koin Steinbeckin hahmoihin samastumisen hiukan haastavaksi heidän... noh, ikävästi sanottuna luuserimaisuutensa takia. Hiiriä ja ihmisiä -teoksen päähenkilöt sentään olivat työteliäitä ja paremmasta tulevaisuudesta haaveilevia ihmisiä, vaikka hiukan sivistymättömiä olivatkin, mutta Ystävyyden talon kaveriporukan veltto asenne elämään vieroksutti. Noista sankareista yksikään ei ollut kai tehnyt päivääkään rehellistä työtä, mutta eräs heistä sattui saamaan perinnöksi pienen talopahasen. Muut muuttivat sitten hänen luokseen asumaan ja vuokrastakin sovittiin, mutta ei kukaan tainnut lopulta maksaa vuokraisännälleen koskaan killinkiäkään. Kerran muut kyllä ostivat hänelle viinapullon kuitatakseen velkaansa sillä, mutta lopulta kyseiset loppasuut joivatkin koko putelin its
Lähetä kommentti
Lue lisää

Fjodor Dostojevski: Köyhää väkeä

Kuva
Dostojevski on aina ollut minulle hiukan hankala pala purtavaksi. Usein hänen teoksensa eivät varsinaisen lukuprosessin aikana ole kovin miellyttäviä kokemuksia, mutta jälkeenpäin ne jäävät päähän kummittelemaan ja loppujen lopuksi sitä on kuitenkin tyytyväinen, että kyseinen kirja tuli luettua. Dostojevskin etuna toiseen suureen venäläismestariin eli Tolstoihin verrattuna oli mielestäni se, että hän pyrki enemmän herättämään lukijaa pohdiskelemaan itsenäisesti kuin syöttämään tälle mitään valmiiksipureskeltuja ajatusmalleja. Dostojevski ei siis julista, mutta on hänenkin tuotantonsa ajoittain varsin raskasta luettavaa. Päähenkilöt ovat nimittäin usein (esim. Kaksoisolennossa sekä Rikoksessa ja rangaistuksessa) kuumeisia sekopäitä, joiden paniikinomaisia ja asiasta toiseen syrjähteleviä ajatusketjuja on kuvattu niin yksityiskohtaisesti, että lukeminen tuntuu uuvuttavalta.  Toki kyseessä oli varsin monipuolinen kynäilijä ja viihdyttävämpääkin materiaalia häneltä irtosi: vaikkapa Netotšk
Lähetä kommentti
Lue lisää