Teresan kirjablogi

Minulla on jo pitkään ollut suunnitelmissa tutustua johonkin Eppu Nuotion aikuistendekkariin. Olen aiemmin lukenut häneltä erään nuortendekkarin, aikuisille suunnatun romanttisen kirjan ja aikuisille suunnatun yleisen ihmissuhdekirjan, mutta ymmärtääkseni jännityskirjat ovat hänen varsinainen genrensä. Niitäkin olisi kiva lukea, sillä pidän hänen tyylistään noiden aikaisempienkin kokemusten perusteella. Viime kirjastoreissulla löysin itseni taas tuumailemasta N-kirjaimella alkavien kirjailijoiden teosten hyllyn äärellä, mutta jostakin syystä valitsin hetken mielijohteesta kirjan nimeltä Niin kuin vierasta maata, joka ei ole dekkaria nähnytkään. ” Rakkaus syttyy poliisiasemalla. Henrietta Laxvik on puolustanut teinityttöjä keski-ikäisen miehen tungettelevalta käytökseltä ja joutunut turvautumaan voimankäyttöön. Paikalle kutsutaan poliisi. Kuulustellessaan Henriettaa poliisi Markus Reetama tajuaa, että jotakin mystistä tapahtuu. Hän ei missään nimessä voi sekoittaa työasioita ja omia tun...

Viime kirjastoreissullani koin melkoisen yllätyksen – ja onneksi vieläpä mieluisan sellaisen. Olin nimittäin luullut lukeneeni norjalaisdekkaristi Karin Fossumin koko suomennetun tuotannon jo ajat sitten, ja kaiketi olinkin, mutta ilmeisesti hänen vanhempia teoksiaan on hiljattain alettu kääntää oikein urakalla. Ainakin kirjaston hyllyssä tökötti nyt useampiakin itselleni täysin ennen lukemattomia tekeleitä häneltä. Valitsin nimen ja takakansitekstin perusteella niistä ensimmäisenä luettavaksi Kuiskaajan, joka on viime vuonna julkaistu suomeksi, vaikka norjalainen alkuperäisteos ilmestyi jo vuonna 2016. Takakannesta: ” Ragna on yksin elävä keski-ikäinen nainen, näkymätön ihminen. Hän on menettänyt äänensä epäonnnistuneessa operaatiossa ja puhuu kuiskaamalla. Ragnan elämässä on kuitenkin päällisin puolin kaikki hyvin: hänellä on vakituinen työ ja velaton talo. Aikuinen poikakin on, mutta äiti ja poika eivät ole vuosikausiin pitäneet yhteyttä kuin harvoin. Ragnan elämä järkkyy, kun hän...

Tuli käytyä hiljattain kirjastossa – pitkästä aikaa. Sitä edeltävästi minulla oli kulunut yli vuoden päivät omasta hyllystäni löytyvän A Song of Ice and Fire -kirjasarjan uusintaluvun kanssa. Niin pitkään siinä tosiaan meni, mutta ei siksi ettei lukeminen olisi maistunut, vaan lähinnä muiden kiireiden ja hitaan englanninlukunopeuteni takia. Nyt oli joka tapauksessa aika siirtyä taas muihin maailmoihin ja takaisin kirjaston kotoisan ilmapiirin pariin. Kaikkea halajamaani en sieltä saanut käsiini, mutta ihan antoisa kirjastoreissu oli. Lähdetään liiikkeelle Juhani Ahon Papin tytär- ja Papin vaimo -teosten yhteisniteestä. Olen lukenut Aholta aiemmin muutakin (esim. Juhan ) ja itse asiassa tämänkin. Pidän hänen tyylistään. Itselläni on kotimaisesta 1800-luvun kirjallisuudesta sellainen kenties epäreilu ennakkoluulo, että se natisee yleisesti kuivuuttaan yhtä pahasti kuin koulussa pakkosyötetty Seitsemän veljestä. Juhani Ahon tuotanto on kuitenkin toista maata. Papin tytär :   ...

Pajtim Statovcin uusin romaani on nimetty suoraan sanottuna hieman naurettavasti, joten ainakaan nimen perusteella en valinnut sitä luettavaksi. Enkä myöskään siksi, että kosovolaistaustainen Statovci olisi minulle jotenkin läpikotaisin tuttu kirjailija, koska ei hän ole. Totta puhuen en ollut kuullutkaan koko miehestä ennen kuin löysin netistä uutisen hänen hiljattaisesta Finlandia-voitostaan ollessani joulun alla hahmottelemassa kirjettä pukille (tämä tapahtui siis toissa vuonna, sillä kirjoitan tätä tekstiä nyt vähän jälkijunassa). Minulla oli nimittäin ollut ”jo” kolmen vuoden ajan perinteenä toivoa joululahjaksi aina tuorein kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon voittaja. Intoani ei lannistanut edes se, että niin Iida Rauman Hävitys – Tapauskertomus (voittaja vuosimallia 2022) kuin myös Sirpa Kähkösen 36 uurnaa – Väärässä olemisen historia (voittaja vuosimallia 2023) muodostuivat molemmat omalla tavallaan raskassoutuisiksi lukukokemuksiksi etenkin tekstin sekavuuden takia. Hävit...

Tuorein George Martinin A Song of Ice and Fire -sarjan uusintalukurupeamani on vihdoin päätöksessä. Tällä erää ASOIAF-maratonini sujui varsin hituraisesti ja lopulta siinä tuhraantuikin reippaasti yli vuosi – lähinnä kuitenkin muiden kiireiden eikä sinänsä noihin kirjoihin liittyvien tekijöiden vuoksi. Joskus minulla on kyllä ollut ilmassa myös pientä tympäännystä Martinin hengentuotoksiin liittyen, mutta nyt niin A Game of Thrones, A Clash of Kings, A Storm of Swords, A Feast for Crows kuin A Dance with Dragons iskivät kaikki tyynni. Toiset enemmän ja toiset vähemmän. Tästä olisi ollut mukava jatkaa suoraan kuudennen osan pariin – mutta voihan hitto, eihän sitä olekaan ilmestynyt. Vieläkään. Nyt paneudun joka tapauksessa ruotimaan viimeisimpänä ilmestynyttä ja viimeisimpänä lukemaani A Dance with Dragonsia. Spoilereita on luvassa. ASOIAF on yleensäkin enemmän yhtä jatkuvajuonista tekelettä kuin erillisten osien muodostama sarja. Ennen kaikkea tämä viides ja edeltävä neljäs kirja ova...

George Martinin A Song of Ice and Fire -kirjoja käsittelevä postaussarjani jatkukoon. Edellisen, A Storm of Swordsia käsitelleen arvostelun jälkeen on aika siirtyä sarjan neljännen osan pariin. Teksti spoilaa jonkin verran niin tätä kuin aiempiakin kirjoja. A Feast for Crows (suomeksi Korppien kestit) on aina ollut minulle hankala pala purtavaksi. Niin oli käsittääkseni myös kirjailija Martinille – joskaan ei läheskään niin hankala kuin tällä hetkellä työn alla oleva kuudes kirja, jota hän on väkertänyt jo 14 vuotta eikä loppua ole vieläkään näkyvissä. Väänsi hän kuitenkin tuota A Feast for Crowsiakin viiden vuoden ajan eli huomattavasti pidempään kuin sarjan aiempia vain vuoden välein toisistaan ilmestyneitä osia. Itselläni Korppien kesti taas jäi jo ensimmäisellä lukukerralla moneksi viikoksi tauolle, kun en vain jaksanut painaa eteenpäin, vaikka olin tuohon aikaan saagasta vieläkin innostuneempi kuin nykyään. Martinin ongelmat kumpusivat ensinnäkin hänen alun perin suunnittelema...