Tekstit

Teemu Keskisarja: Kyllikki Saari – Mysteerin ihmisten historia

Kuva
Kyllikki Saaren tapaus lienee yksi kansakuntamme tunnetuimmista murhamysteereistä. Se ei ole koskaan kuulunut suurimpiin true crime -fiksaatioihini (kuten Bodom, Ulvila ja tietyt katoamistapaukset), mutta pääpiirteet toki olivat tiedossani jo ennen tämän kirjan lukemista. Eli 17-vuotias uskovainen tyttö tapettiin raa’asti hänen ollessaan pyöräilemässä hartaustilaisuudesta kotiin vuonna 1953 ja teosta taidettiin epäillä jotain pappia. Itse olen perehtynyt true crimeen lähinnä tv-ohjelmien muodossa, eikä aihepiiriä käsittelevä kirjallisuus ole minulle niin tuttua. Viime kesänä silmiini osui kuitenkin kirjakaupassa HP Koskisen ja Pauli Koskirannan Ulvilan murha – Kadonneen tekijän jäljellä  ja tämä Teemu Keskisarjan Kyllikki Saari – Mysteerin ihmisen historia . Molemmat löysivät tiensä ostoskoriini ihan hetken mielijohteesta. Kyllikki Saaresta tuli luettua tipoittain työmatkojen lomassa, mutta nyt olen saanut koko kirjan päätökseen. Teemu Keskisarja on tullut tunnetuksi paitsi historioits

Ray Connolly: John Lennon – Legendan elämä 1940–1980

Kuva
Ray Connolly on englantilainen veteraanitoimittaja, joka on nyttemmin kunnostautunut myös populäärimusiikin historian kirkkaimpien tähtien elämäkertojen kirjoittajana. Luin jokunen vuosi takaperin hänen Elvis- kirjansa ( Elvis – Legendan elämä 1935–1977 ) , joka oli kyllä perushyvä kattaus aiheesta, mutta ei yltänyt missään mielessä Elvis-raamattuni, Peter Guralnickin järkälemäisen Nuori Elvis & Graceland -saagan tasolle. Connollyn teoskin oli silti sen verran kelpo asiaa, että päätin nyt jatkaa hänen hengentuotostensa parissa, tällä erää Beatlesin toisen nokkamiehen ( John Lennon – Legandan elämä 1940–1980 ) merkeissä. Henkilökohtainen suhteeni Beatlesiin on olemassa, mutta aika olematon. Kun isäni halusi aikoinaan tutustuttaa minut nuoruusaikojensa musiikkiin ja osti sivistyksekseni sekä Elviksen että Beatlesin levyt, niin Elvarin otin heti omakseni, kun taas Beatles-fanitus ei koskaan oikein ottanut tuulta purjeisiinsa. Oli heillä joitakin ihan tarttuvia ja nättejäkin biis

Enid Blyton: Viisikko joutuu ansaan, Viisikko pelastaa salaisuuden ja Viisikko retkellä

Kuva
Jatkona edelliseen lapsuudensuosikkiani Enid Blytonia käsitelleeseen postaukseen ajattelin taas kertoilla viimeisimmistä kokemuksistani kyseisen kirjailijan parissa. Kesä tulee nimittäin kovaa vauhtia, ja samalla tulevat myös nostalgiannälkä ja Viisikko-fiilikset. Tällä kertaa luin kirjat nimeltä Viisikko joutuu ansaan, Viisikko pelastaa salaisuuden ja Viisikko retkellä. Aiemmassa tekstissä on enemmän yleistä analyysiä Blytonin tyylistä, joten en lähde niitä juttuja tässä nyt täysimittaisina toistamaan. Mainittakoon vain lyhyesti, että nostalgiasyyt, huumori ja kepeä ”aivot narikkaan” -aspekti ovat oikeastaan ainoita hyviä puolia näissä kirjoissa. Muuten Blytonin tuotanto sortui melkoiseen itsensä toistamiseen, yksinkertaisuuteen, ennalta-arvattavuuteen, epäuskottavuuteen, moraalittomuuteen ja välillä myös suoranaiseen pitkäpiimäisyyteen kaikkine ylimitoitettuine syömiskuvauksineen. Viisikko joutuu ansaan: ”Mutta kukaan ei kuitenkaan syönyt mitään. Anne väitti, että hän tunsi itsens

Teresan lempikirjoja, osa seitsemän: Harry Potterit

Kuva
Olen esitellyt lempikirjojani käsittelevässä postaussarjassa tähän mennessä monenmoisia kestosuosikkejani aina Tuulen viemää :stä Karin Fossumin Ken sutta pelkää -teokseen, mutta yksi kammottava epäkohta on jäänyt – Harry Pottereista ei ole mainittu halaistua sanaa! Sain taannoin tuoreimman koko sarjan mittaisen lukumaratonini päätökseen, joten nyt on ehkä sopiva hetki korjata tuo ammottava aukko. Edeltävästi olinkin pitänyt massiivisen Potter-tauon – tai oikeastaan tuo breikki ei kyllä kestänyt kuin viitisen vuotta, mutta Pottereiden ja minun tapauksessa sekin on puoli ikuisuutta, uskokaa pois. Jokakesäisten Harry-rupeamien kuluessa oli alkanut tuntua siltä, että kaikki kohdat kirjoista muistaa jo ulkoa sanasta sanaan. Silloin ei lukemisessa ole enää oikein mitään järkeä. Ensin pari sanaa Pottereista yleisesti. Juonipaljastuksia on luvassa. Oho, ovatpas nuo minun kirjani räjähtäneessä kunnossa. No, sitä se ahkera sivujen kääntely teettää. Mutta asiaan. Potterit eivät varmasti edu

Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa – Väärässä olemisen historia

Kuva
Sain viime jouluna jo perinteiseksi muodostuneen lahjan, tuoreimman kaunokirjallisuuden Finlandia-voittajan: Sirpa Kähkösen 36 uurnaa – Väärässä olemisen historia. Tai no en tiedä, voiko tuota käytäntöä vielä nimittää perinteeksi, kun se on ollut voimassa vasta kahtena jouluna (vuonna 2022 pukinkontista kolahti Iida Rauman Hävitys ), mutta ainakin siitä olisi toivottavaa tulla sellainen. Luen yleensä sen verran paljon kulahtaneita klassikoita, että välillä on hyvä jo ihan yleissivistyksen ja vaihtelun vuoksi liittää lukemistoonsa myös tuoreempia menestyskirjoja, tai miksei vähemmän menestyneitäkin. Finlandia-voittajat ovat varma valinta siinä mielessä, että niistä on ainakin joku tykännyt – tässä tapauksessa siis ainakin Jorma Uotinen, joka valitsi viimevuotisen voittajan. En tosin ymmärrä miksi juuri hän, koska eihän hän ole mikään asiantuntija kirjallisuuden saralla. Joka tapauksessa Sirpa Kähkönen on sinänsä kokenut kirjailija, vaikka olikin minulle uusi tuttavuus. Aiemmin häneltä

Stephen King: Myöhemmin

Kuva
Minulle on uskoakseni vaikea ostaa joululahjoja, mutta kaksi vaihtoehtoa toimii aina: kauhuleffat ja Stephen Kingin kirjat. Nämä siitäkin huolimatta, että en ainakaan omasta mielestäni ole kovin helposti säikkyvää sorttia. Silti pelko on mielestäni yksi viihdyttävimmistä tunteista turvallisissa olosuhteissa koettuna, joten yritän kuumeisesti etsiä teosta, joka veisi oikein kunnolla yöunet. Tänä vuonna pukinkontista kolahti aiheen tiimoilta Stephen Kingin tuoreehkoa tuotantoa edustava Myöhemmin (alkup. Later, 2021, suom. Ilkka Rekiaro). Ehdin joulukuun viimeisellä viikolla jo lukaistakin sen välipäivien ratoksi. Ote takakannesta: ” Jamie Conklin on poika joka näkee kuolleita. Pystyy puhumaankin heille. Mutta sitä ei saa kertoa kenellekään, hänen äitinsä on sanonut. Kuolleet eivät näet pysty valehtelemaan. Ja siitä tiedosta moni antaisi paljon. Ei vähiten lähipiiriin kuuluva poliisi, jonka ura on luisumassa hyvää kyytiä alamäkeen. Mutta äitiään Jamie kyllä saa auttaa. Ei kai konkurssin p

HP Koskinen, Pauli Kuusiranta: Ulvilan murha – Kadonneen tekijän jäljillä

Kuva
Tämän true crime -kirjan aihe lienee ainakin pääpiirteittäin tuttu jokaiselle suomalaiselle, ellei sitten ole aivan tynnyrinpohjalla elänyt takavuosina. 1.12.2006 Ulvilassa tapahtui nimittäin yksi rikoshistoriamme tunnetuimmista murhamysteereistä: nelilapsisen perheen isä Jukka S. Lahti surmattiin raa’asti kotonaan muiden perheenjäsenten läsnäollessa. Aluksi tutkinnassa etsittiin kuumeisesti ulkopuolista tekijää perheen äidin antaman kuvauksen perusteella, mutta myöhemmin uuden tutkinnanjohtajan Pauli Kuusirannan myötä tapauksen pääepäillyksi nousi itse äiti Anneli Auer. Tämän tutkintalinjan käsittelystä sukeutui melkoinen juupas-eipäs-leikki erinäisissä oikeusasteissa – ensin langettava tuomio Satakunnan käräjäoikeudelta, sitten vapauttava tuomio Vaasan hovioikeudelta ja sen jälkeen päätös alempiin oikeusasteisiin palauttamisesta korkeimmalta oikeudelta. Toisen kierros noudatti edellisen viitoittamaa tietä ja käräjäoikeudelta tuli taas langettava ja hovioikeudelta vapauttava tuomio. P