Teresan kirjablogi

  Sysimusta sydän on Robert Galbraith-salanimen takana nykyään kirjoittelevan J. K. Rowlingin kuudes dekkari. Olen kyllä lukenut kaikki Cormoran Strike -sarjan aiemmatkin osat, mutta fiilikset ovat olleet vähän kaksipiippuiset – Rowling osaa edelleen eittämättä kirjoittaa, mutta dekkarigenre ei ihan vaikuta olevan hänen juttunsa. Vaikka peruskerronta soljuu yhtä sujuvasti kuin Pottereissa aikoinaan, dekkarissa tarvittavan jännityksen ja jännitteen ylläpitäminen ei onnistu. Nelisen vuotta sitten lukemani kammottavalla tavalla venähtänyt 800-sivuinen järkäle nimeltä Levoton veri uuvutti minut sen verran perusteellisesti, että päätin pitää koko kirjasarjasta oikein kunnolla taukoa. Sysimusta sydän alkoi kuitenkin vähitellen kiehtoa jo ihan siitä syystä, että kuulin siinä käsiteltävän kaiken maailman Twitter-kohuja – ja siitä aiheesta Rowlingilla luulisi todellakin olevan sanottavaa. "Suositun animaation Sysimusta sydän luoja Edie Ledwell ilmestyy etsivätoimistolle hermostuneena. V...

Olen esitellyt lempikirjojani käsittelevässä postaussarjassa tähän mennessä monenmoisia kestosuosikkejani aina Tuulen viemää :stä Karin Fossumin Ken sutta pelkää -teokseen, mutta yksi kammottava epäkohta on jäänyt – Harry Pottereista ei ole mainittu halaistua sanaa! Sain taannoin tuoreimman koko sarjan mittaisen lukumaratonini päätökseen, joten nyt on ehkä sopiva hetki korjata tuo ammottava aukko. Edeltävästi olinkin pitänyt massiivisen Potter-tauon – tai oikeastaan tuo breikki ei kyllä kestänyt kuin viitisen vuotta, mutta Pottereiden ja minun tapauksessa sekin on puoli ikuisuutta, uskokaa pois. Jokakesäisten Harry-rupeamien kuluessa oli alkanut tuntua siltä, että kaikki kohdat kirjoista muistaa jo ulkoa sanasta sanaan. Silloin ei lukemisessa ole enää oikein mitään järkeä. Ensin pari sanaa Pottereista yleisesti. Juonipaljastuksia on luvassa. Oho, ovatpas nuo minun kirjani räjähtäneessä kunnossa. No, sitä se ahkera sivujen kääntely teettää. Mutta asiaan. Potterit eivät varmasti edu...

  J. K. Rowling on kuulunut suosikkikirjailijoideni joukkoon jo parinkymmenen vuoden ajan, sillä hänen luomassaan mielikuvitusrikkaassa Potter-universumissa tuli vietettyä suurin osa lapsuus- ja nuoruusvuosistani ja aikuisiälläkin nuo kirjat ovat pysyneet menossa mukana. Rowlingin Robert Galbraith-nimimerkillä kirjoittamaa Cormoran Strike -dekkarisarjaa olen myös lukenut, vaikka siinä onkin ollut tiettyjä ongelmia alusta alkaen. Etenkin ensimmäisissä osissa oli turhan vähän twistejä ja kaikki paukut oli ladattu loppuratkaisuihin, jotka kieltämättä olivatkin yllättäviä – joskin välillä varsin kaukaa haettuja motiivin, tai siis sen puuttumisen suhteen. Neljännessä Valkoinen kuolema -teoksessa taas oli rönsyjä liikaakin ja tuli mieleen, että Rowlingille on ilmeisesti käynyt samalla ilmiö kuin käsittääkseni tietyille muillekin mainetta niittäneille kirjailijoille (esim. Stephen King, George Martin): kukaan ei enää uskalla sanoa heille, että ilmaisussa olisi runsaasti karsimisen varaa. ...