Tekstit

Näytetään tunnisteella Finlandia merkityt tekstit.

Pajtim Statovci: Lehmä synnyttää yöllä

Kuva
Pajtim Statovcin uusin romaani on nimetty suoraan sanottuna hieman naurettavasti, joten ainakaan nimen perusteella en valinnut sitä luettavaksi. Enkä myöskään siksi, että kosovolaistaustainen Statovci olisi minulle jotenkin läpikotaisin tuttu kirjailija, koska ei hän ole. Totta puhuen en ollut kuullutkaan koko miehestä ennen kuin löysin netistä uutisen hänen hiljattaisesta Finlandia-voitostaan ollessani joulun alla hahmottelemassa kirjettä pukille (tämä tapahtui siis toissa vuonna, sillä kirjoitan tätä tekstiä nyt vähän jälkijunassa). Minulla oli nimittäin ollut ”jo” kolmen vuoden ajan perinteenä toivoa joululahjaksi aina tuorein kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon voittaja. Intoani ei lannistanut edes se, että niin Iida Rauman Hävitys – Tapauskertomus (voittaja vuosimallia 2022) kuin myös Sirpa Kähkösen 36 uurnaa – Väärässä olemisen historia (voittaja vuosimallia 2023) muodostuivat molemmat omalla tavallaan raskassoutuisiksi lukukokemuksiksi etenkin tekstin sekavuuden takia. Hävit...

Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa – Väärässä olemisen historia

Kuva
Sain viime jouluna jo perinteiseksi muodostuneen lahjan, tuoreimman kaunokirjallisuuden Finlandia-voittajan: Sirpa Kähkösen 36 uurnaa – Väärässä olemisen historia. Tai no en tiedä, voiko tuota käytäntöä vielä nimittää perinteeksi, kun se on ollut voimassa vasta kahtena jouluna (vuonna 2022 pukinkontista kolahti Iida Rauman Hävitys ), mutta ainakin siitä olisi toivottavaa tulla sellainen. Luen yleensä sen verran paljon kulahtaneita klassikoita, että välillä on hyvä jo ihan yleissivistyksen ja vaihtelun vuoksi liittää lukemistoonsa myös tuoreempia menestyskirjoja, tai miksei vähemmän menestyneitäkin. Finlandia-voittajat ovat varma valinta siinä mielessä, että niistä on ainakin joku tykännyt – tässä tapauksessa siis ainakin Jorma Uotinen, joka valitsi viimevuotisen voittajan. En tosin ymmärrä miksi juuri hän, koska eihän hän ole mikään asiantuntija kirjallisuuden saralla. Joka tapauksessa Sirpa Kähkönen on sinänsä kokenut kirjailija, vaikka olikin minulle uusi tuttavuus. Aiemmin häneltä...

Iida Rauma: Hävitys – Tapauskertomus

Kuva
Turkulaiskirjailija Iida Rauman kolmas romaani Hävitys – Tapauskertomus on Finlandia-voittaja vuosimallia 2022. Eli kohtalaisen tuore tapaus. Luen runsaasti ikäkuluja klassikoita sillä ajatuksella, että jos niistä ovat monet muutkin pitäneet, niin ehkä minäkin saattaisin (no joskus pidän, joskus en), mutta ns. modernit klassikot kuten Finlandia-voittajat ovat itselleni vieraampaa aluetta. Kari Hotakaisen Juoksuhaudantien lukaisin joskus, mutta siihenpä se taitaa jäädäkin. Iida Rauman Hävitys herätti kuitenkin huomioni katsoessani uutisia viime vuonna Finlandia-voittajien julkistamisen jälkeen, eikä siis ainoastaan tuolla finladiavoittajuudellaan, vaan myös puhuttelevalla aihepiirillään. Täten päätin sivistää itseäni vaihteeksi tämmöisellä vähän tuoreemmalla menestysteoksella. Kirjan takakannesta: ”Öisellä juoksulenkillä A näkee joutomaan laidalla tutun hahmon ja tajuaa, ettei mikään lopu, mikään ei ole ohi. Alkaa hengästynyt ja epätoivoinen yritys jahdata ja paeta omaa menneisyyttä lä...