Teresan kirjablogi

Viime kirjastoreissullani koin melkoisen yllätyksen – ja onneksi vieläpä mieluisan sellaisen. Olin nimittäin luullut lukeneeni norjalaisdekkaristi Karin Fossumin koko suomennetun tuotannon jo ajat sitten, ja kaiketi olinkin, mutta ilmeisesti hänen vanhempia teoksiaan on hiljattain alettu kääntää oikein urakalla. Ainakin kirjaston hyllyssä tökötti nyt useampiakin itselleni täysin ennen lukemattomia tekeleitä häneltä. Valitsin nimen ja takakansitekstin perusteella niistä ensimmäisenä luettavaksi Kuiskaajan, joka on viime vuonna julkaistu suomeksi, vaikka norjalainen alkuperäisteos ilmestyi jo vuonna 2016. Takakannesta: ” Ragna on yksin elävä keski-ikäinen nainen, näkymätön ihminen. Hän on menettänyt äänensä epäonnnistuneessa operaatiossa ja puhuu kuiskaamalla. Ragnan elämässä on kuitenkin päällisin puolin kaikki hyvin: hänellä on vakituinen työ ja velaton talo. Aikuinen poikakin on, mutta äiti ja poika eivät ole vuosikausiin pitäneet yhteyttä kuin harvoin. Ragnan elämä järkkyy, kun hän...

Norjalaisdekkaristi Karin Fossum on mielestäni yksi aikamme syvällisimmistä ihmismielen ymmärtäjistä – enkä koe nyt yhtään liioittelevani. Hänen dekkarinsa on yleensä kirjoitettu osittain rikoksentekijän, osittain poliisien ja osittain omaisten näkökulmasta, mutta useimmiten juuri se rikollisen perpektiivi on niiden parasta antia. Ei Fossum toki pyri mitenkään valkopesemään tai puolustelemaan pahantekijöitä, mutta hänellä on pettämätön taito asettua uskottavasti mitä erilaisimpien ihmisten – vaikka nyt pedofiilien ja murhaajien – saappaisiin. Tuolla häkellyttävän empaattisella henkilökuvauksellaan hän onnistuu tekemään ns. pahiksistaankin inhimillisiä ja ymmärrettävillä motiiveilla varustettuja hahmoja. Niinpä lukijankin on mahdollista Fossumin tuotannon avulla suorastaan laajentaa ajatusmaailmaansa ja oivaltaa, että myöskään hyvään ja pahaan liittyvät kysymykset eivät ole mustavalkoisia. Itse olenkin tutustunut kaikkiin hänen suomeksi ilmestyneisiin kirjoihinsa ja moniin niistä useamm...

Aiemmassa tekstissäni käsittelin norjalaisdekkaristi Karin Fossumia ja hänen Ken sutta pelkää -nimistä teostaan. Jatketaan nyt saman kirjailijan parissa – männäviikolla lukaisin Konrad Sejer -sarjassa kymmenentenä ilmestyneen Varoituksen (v. 2009). Olin kyllä tutustunut aikaisemminkin niin tähän kuin käsittääkseni kaikkiin muihinkin Karin Fossumilta suomennettuihin teoksiin, mutta laadukkaiden kirjojen ja kirjailijoiden tapauksessa uusintaluvut ovat aina paikallaan. Mielestäni Fossumin uudempi tuotanto tosin on jotenkin puisevaa niihin vanhoihin kunnon ysärihelmiin (mm. edellä mainittu Ken sutta pelkää, Piru valoa kantaa ja Evan katse ), mutta muitakaan ei ollut nyt saatavilla kirjaston hyllyssä. Tässä välissä varoitettakoon tekstini sisältämistä juonipaljastuksista. Varoituksessa syyllinen on tosin muutenkin miltei ensisivuilta lähtien tiedossa eikä kirja muutoinkaan erityisemmin nojaa yllättäviin käänteisiin, joten tässä tapauksessa spoilereista ei ole niin suurta haittaa kuin jo...

Havahduin tässä huomaamaan, että taidan olla aika tylsä tyyppi. Olen tähän mennessä esitellyt lempikirjat-bloggaussarjassani Margaret Mitchellin Tuulen viemään , Emily Brontën Humisevan harjun , Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan , George Martinin A Song of Ice and Fire -sarjan ja Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -trilogian. Kaikki edellä mainitut, paitsi ehkä se ASOIAF, ovat puhkikuluneita klassikoita. Sentään ihan kaikki lempikirjani eivät kuitenkaan ole sellaisia. Seuraavaksi vuorossa olkoon siis Karin Fossumin dekkari Ken sutta pelkää (…älköön liikkuko metsässä). Aivan aluksi haluan mainita, että olisin kyllä voinut valita Fossumilta melkein minkä tahansa muunkin teoksen tämän blogitekstin aiheeksi, koska hänen tuotantonsa on vahvaa suorittamista kautta linjan. Ehkä ihan uusimmat ovat hieman tasapaksumpaa matskua kuin vanhemmat – tai sitten olen itse vain kyllästymässä – mutta varsinaisia ohilaukauksia hänen bibliografiastaan ei löydä sitten millään. Meillä pohjoismaissa va...