Karin Fossum: Kuiskaaja
Viime kirjastoreissullani koin melkoisen yllätyksen – ja onneksi vieläpä mieluisan sellaisen. Olin nimittäin luullut lukeneeni norjalaisdekkaristi Karin Fossumin koko suomennetun tuotannon jo ajat sitten, ja kaiketi olinkin, mutta ilmeisesti hänen vanhempia teoksiaan on hiljattain alettu kääntää oikein urakalla. Ainakin kirjaston hyllyssä tökötti nyt useampiakin itselleni täysin ennen lukemattomia tekeleitä häneltä. Valitsin nimen ja takakansitekstin perusteella niistä ensimmäisenä luettavaksi Kuiskaajan, joka on viime vuonna julkaistu suomeksi, vaikka norjalainen alkuperäisteos ilmestyi jo vuonna 2016.
Takakannesta:
Ragnan elämä järkkyy, kun hän löytää postilaatikostaan kirjeen, jossa lukee vain 'SINÄ KUOLET'.
Alkaa tapahtumaketju, jonka seurauksena Ragna istuu Konrad Sejerin kuulusteltavana.
On selvitettävä, mikä on totta ja mikä harhaa. Ja mikä lopulta johti kauhistuttavaan tragediaan.”
Kirja on koostettu hieman epätyypillisellä tavalla ja aikarakenne on rikottu. Toinen aikataso käsittelee rikokseen johtaneita tapahtumia ja toisessa puidaan tapahtumia jälkikäteen komisario Konrad Sejerin ja päähenkilö Ragnan välisissä kuulusteluissa. Lisäksi kuvataan Ragnan ja hänen vuosikausia ulkomailla asuneen aikuisen poikansa ajatustenvaihtoa kirjeiden välityksellä. Alusta alkaen lukijalla on tiedossa sen verran, että jokin vakava rikos on tapahtunut, mutta totuuden yksityiskohdat rakentuvat pala palalta takaumien ja keskusteluiden edetessä.
Kirjan tarina ja tunnelma kehittyvät siis varsin hitaasti. Toisaalta tämä tyyli on kiehtova ja mahdollistaa vähittäisen tempautumisen kirjan maailmaan, mutta tässä tapauksessa tempo on omaan makuuni liiankin hiturainen. Lukijan mielenkiinto herää kyllä jo alussa sen suhteen, mikä rikos oikein on kyseessä, mutta pohjustusosuus on sen verran pitkä, että kiinnostus ei jaksa kantaa koko aikaa. Mielenkiinto alkaa väkisinkin rakoilla. Eli jonkinlainen saksiminen olisi varmaan ollut kannattavaa, vaikkei teos sinänsä alle 400 sivun mitallaan ole mikään varsinainen tiiliskivi. Ehkäpä novelliformaatti olisi ollut tälle tarinalle sopivampi.
Lukijan kärsivällisyys kuitenkin palkitaan, sillä poliisikuulusteluiden ja suoraan Ragnan näkökulmasta kirjoitettujen osioiden kuluessa huomaa päässeensä sisään syvälle päähenkilön mieleen. Hän on omissa oloissaan pysyttelevä yksinäinen ihminen, jonka perusturvallisuuden uhkauskirjeet suistavat hiljalleen raiteiltaan. Vähitellen viriävä turvattomuuden tunne ja pakokauhu on taitavasti kuvailtu ja synnyttää väristyksiä myös lukijassa, vaikkei kyseessä ole mikään varsinainen jännäri, vaan ennemminkin psykologinen romaani.
Fossumin tuotannossa onkin ylipäätään vetävintä se, että hänellä on pettämätön taito kirjoittaa psykologisesti tarkkanäköistä proosaa nimenomaan rikoksentekijöiden näkökulmasta – siten että hirmutekoon johtaneet motiivit voi ymmärtää, vaikkei itse tekoa hyväksyisikään. En halua paljastaa liikoja, mutta mainittu aspekti vaikutti kaikesta huolimatta jääneen uupumaan tästä kirjasta, kunnes nerokas twisti heitti asetelmat päälaelleen ja osoitti, että hahmon aluksi järjettömältä vaikuttaneelle toiminnalle löytyi kyllä perustellut motiivit.
Kirjan lopetuksesta taasen en pitänyt, sillä viimeisellä sivulla tuli jälleen twisti, joka tällä erää oli kuitenkin huonosti perusteltu ja väkinäinen. Ei siitäkään nyt sen tarkemmin.
Kuiskaaja ei kaiken kaikkiaan edustanut kyllä Fossumin vahvinta tuotantoa – juuri liiallisen hidastempoisuuden vuoksi ja siksi, että päähenkilö ei ollut mitenkään sympatioita herättävimmästä päästä. Eli sikäli ymmärrän, miksi tämä ei ole kuulunut ensisijaisiin suomennettaviin Fossumin tuotannossa. Yksi rikosromaanille erityisen tärkeä ominaisuus Kuiskaajalla kuitenkin on: se onnistuu todella yllättämään. Lisäksi se poikkeaa massasta ja jää mieleen. Siinä on jo sen verran paljon positiivisia puolia, että kyllä kirja lukea kannatti.
Kommentit
Lähetä kommentti