Enid Blyton: Viisikko joutuu ansaan, Viisikko pelastaa salaisuuden ja Viisikko retkellä
Jatkona edelliseen lapsuudensuosikkiani Enid Blytonia käsitelleeseen postaukseen ajattelin taas kertoilla viimeisimmistä kokemuksistani kyseisen kirjailijan parissa. Kesä tulee nimittäin kovaa vauhtia, ja samalla tulevat myös nostalgiannälkä ja Viisikko-fiilikset. Tällä kertaa luin kirjat nimeltä Viisikko joutuu ansaan, Viisikko pelastaa salaisuuden ja Viisikko retkellä. Aiemmassa tekstissä on enemmän yleistä analyysiä Blytonin tyylistä, joten en lähde niitä juttuja tässä nyt täysimittaisina toistamaan. Mainittakoon vain lyhyesti, että nostalgiasyyt, huumori ja kepeä ”aivot narikkaan” -aspekti ovat oikeastaan ainoita hyviä puolia näissä kirjoissa. Muuten Blytonin tuotanto sortui melkoiseen itsensä toistamiseen, yksinkertaisuuteen, ennalta-arvattavuuteen, epäuskottavuuteen, moraalittomuuteen ja välillä myös suoranaiseen pitkäpiimäisyyteen kaikkine ylimitoitettuine syömiskuvauksineen. Viisikko joutuu ansaan: ”Mutta kukaan ei kuitenkaan syönyt mitään. Anne väitti, että hän tunsi itsens