Enid Blyton: Viisikko joutuu ansaan, Viisikko pelastaa salaisuuden ja Viisikko retkellä

Jatkona edelliseen lapsuudensuosikkiani Enid Blytonia käsitelleeseen postaukseen ajattelin taas kertoilla viimeisimmistä kokemuksistani kyseisen kirjailijan parissa. Kesä tulee nimittäin kovaa vauhtia, ja samalla tulevat myös nostalgiannälkä ja Viisikko-fiilikset. Tällä kertaa luin kirjat nimeltä Viisikko joutuu ansaan, Viisikko pelastaa salaisuuden ja Viisikko retkellä. Aiemmassa tekstissä on enemmän yleistä analyysiä Blytonin tyylistä, joten en lähde niitä juttuja tässä nyt täysimittaisina toistamaan. Mainittakoon vain lyhyesti, että nostalgiasyyt, huumori ja kepeä ”aivot narikkaan” -aspekti ovat oikeastaan ainoita hyviä puolia näissä kirjoissa. Muuten Blytonin tuotanto sortui melkoiseen itsensä toistamiseen, yksinkertaisuuteen, ennalta-arvattavuuteen, epäuskottavuuteen, moraalittomuuteen ja välillä myös suoranaiseen pitkäpiimäisyyteen kaikkine ylimitoitettuine syömiskuvauksineen.

Viisikko joutuu ansaan:

”Mutta kukaan ei kuitenkaan syönyt mitään. Anne väitti, että hän tunsi itsensä sairaaksi. Leo oli liian levoton voidakseen syödä ja Dick niin innokas pääsemään matkaan, ettei hän joutanut kaivamaan eväitä repusta esiin.”

Ohhoh. Tämä oli niin järkyttävää, että piti nostaa oikein erikseen sitaattina esille: lapsilla ei ollut nälkä! Älkää silti huoliko, kyllä tässäkin kirjassa ylipitkiä syömiskuvauksia piisasi ja itse asiassa nuorten ruokahalut palasivat varsin pian tuon lainaamani kohdan jälkeen. Siitä huolimatta tämä on hiukan keskimääräistä vauhdikkaampi Viisikko. Porukka (sisarukset Leo, Dick ja Anne, heidän serkkunsa Pauli ja Tim-koira) on hengailemassa Paulin kotitalossa tämän vanhempien lomareissun aikana ihan omine nokkineen – kanamaista Joanna-taloudenhoitajaa en laske aikuiseksi – kun alkaa tapahtua hirveitä. Ensin joku murtautuu yösydännä taloon ja kääntää tiedemiehenä työskentelevän Peter-sedän huoneen mullin mallin, sitten Pauli koirineen kidnapataan ja lunnaaksi vaaditaan Peter-sedän tärkeitä muistiinpanoja. Paska osuu tuulettimeen jo 50. sivun tienoilla, joten tässä kirjassa ei ole johdantona mitään venähtäneitä lomailurupeamia. Käynnistyttyään juoni etenee melko ennalta-arvattavia uria, mutta on kuitenkin keskimääräistä jännittävämpikin Viisikko-tarina. Pauli ja Tim joutuvat oikeasti hengenvaaraan. Onneksi serkusten kanssa seikkailemassa on tällä erää rasavilli poikatyttö Jo, jolta luonnistuu niin metsässä suunnistaminen, akrobaattimaiset kiipeilysuoritukset kuin rosvojen jallittaminenkin. Jo on muuten ihan hyvä hahmo, mutta kun hänelle annetaan tunnustusta sanoilla ”olet melkein yhtä hyvä kuin joku poika”, niin makuhan siinä menee. Lisäksi juonen lomassa olisi voinut olla hieman enemmänkin rentoa lomailua, kun sitä kuitenkin on tottunut näiltä kirjoilta odottamaan.

Viisikko pelastaa salaisuuden:

”Tim heilutti häntäänsä. Se ei yrittänytkään lähteä Paulin jälkeen. Ei – se oli päättänyt jäädä isäntänsä luo, vaikka mieli paloikin Paulin perään. Se oli surullinen siitä, että Pauli oli onneton – mutta joskus oli parempi tehdä vaikea päätös ja olla sen vuoksi onneton kuin yrittää olla onnellinen jätettyään sen tekemättä.”

Viisikko pelastaa salaisuuden -kirja muistuttaa toisaalta edellä käsittelemääni Viisikko joutuu ansaan -teosta, mutta toisaalta taas ei. Peter-sedän salaisuudet ovat jälleen vaakalaudalla, mutta tällä kertaa hahmo itsekin on seikkailussa konkreettisesti mukana. Hän on eristäytynyt tyttärensä Paulin (oikealta nimeltään siis Paula) omistamalle saarelle suorittamaan tieteellisiä kokeita ja vaikuttaa saaneen peräänsä tekeillä olevasta keksinnöstä kiinnostuneen rikolliskoplan. Tilanne etenee siihen pisteeseen, että Peter joutuu pyytämään Paulin rakkaan koiran turvakseen saarelle. Viisikko itse tempautuu tapahtumien keskipisteeseen vasta viimeisten 50 sivun aikana. Kirjan alkuosakaan ei kuitenkaan ole tylsä, vaan sen aikana rakennetaan hiljalleen pahaenteistä tunnelmaa, mutta huolettomalle retkeilylle ja etenkin herkuttelulle jää niin ikään tilaa. Pauli on tämän tarinan sankari ja saakin muistaakseni ensimmäistä kertaa koko sarjan aikana isältään tunnusta, kuinkas muuten kuin sanoilla ”Rehellisesti sanoen, olet yhtä urhea kuin kuka tahansa poika”. Raivostuttavaa. Kaiken kaikkiaan tämä on aika tyypillinen Viisikko-kirja, joskin aikuiset ovat tarinassa tavallista suuremmassa roolissa.    

Viisikko retkellä:

”– Nyt mietin vain, otanko lisää puuroa, jolloin en ehkä jaksakaan syödä kinkkua ja munia, vai siirrynkö heti  kinkkuun ja muniin?
– Kiusallinen pulma, jota minäkin yritän ratkaista, Dick sanoi. – Vaikka minä taidan kyllä siirtyä kinkkuun ja muniin. Me taidamme olla aika ahmatteja, mutta minkäs sille voi!”

Tässä kirjassa Viisikon nuorten syöpöttely alkaa vaikuttaa suorastaan patologiselta. He muun muassa hotkaisevat kahdeksan kerrosvoileipää per nenä miltei yhdeltä istumalta. Tukevan illallisen jälkeen he ovat seuraavana aamuna nääntymäisillään nälkään. Ei voi kuin ihmetellä, mikä lie ahmimishäiriö heillä kaikilla on. Myös sovinismi kukkii tässä teoksessa vielä tavallistakin räikeämmin. Jostakin täysin järjenvastaisesta syystä Leo evää Paulilta ja Annelta ladossa nukkumisen sillä verukkeella, että se muka ”ei ole sopivaa tyttölapsille”. Kauppapuotin omistaja ohjeistaa Leoa ja Dickiä, että nämä eivät missään nimessä saa viedä tyttöjä läheisen vankilan tienoille – ikään kuin keskenkasvuiset poikaset sitten itse pärjäisivät tuosta noin vain raavaille vangeille, jos joutuisivat näiden kanssa tekemisiin. Tarinallisesti tämä teos on perinteisempi Viisikko kuin Paulin kodin läheisyyteen sijoittuneet kaksi edellä mainittua teosta: tällä kertaa lapset ovat lähteneet pitkän viikonlopun ajaksi patikkaretkelle ja pääsevät sattumoisin perille mahdollisen aarteen sijainnin kertovasta vihjekokonaisuutesta. Tämä kirja ei ole erityisen jännittävä, koska konnat ovat varsin epätoivoisia tapauksia, eivätkä nuoretkaan tunnu heitä erityisemmin pelkäävän. Positiivista teoksessa on se, että nuoret joutuvat kerrankin käyttämään aivonystyröitään ja ratkomaan kunnon arvoitusta sen sijaan, että he vain ajautuisivat tilanteesta toiseen.

Yhteenveto: Ihan kiva Viisikko-rupeama oli tämäkin. Ei muuta kommentoitavaa.