Ari Väntänen: Minna Kauppi - Suunta/Vaisto


Luin tämän kirjan typeristä syistä. En seuraa suunnistusta enkä oikein muutakaan urheilua, joten Minna Kauppi ei ole mitenkään erityisen lähellä sydäntäni. Pidän kuitenkin Apulannasta ja yhtyeen rumpalista Sipe Santapukista, joka tunnetaan myös Minna Kaupin miehenä. Siitä löytyi oiva aasinsilta uunituoreeseen Suunta/Vaistoon (Like Kustannus, 2020, 393 sivua) tutustumiseen – Sipe varmasti varmasti olisi kirjassa merkittävässä roolissa avopuolison ominaisuudessa. Lisäksi kirjailija Ari Väntänen oli minulle entuudestaan tuttu ja hyväksi havaittu elämäkerturi; hänen käsialaansa kun oli myös kuusi vuotta sitten ilmestynyt Apulanta-kirja Kaikki yhdestä pahasta. Olen sitä paitsi muutenkin ainakin periaatteessa elämäkertojen ystävä, vaikka niitä tulee luettua ihan liian harvoin. Eli siis nämä kolme syytä – Sipe, Väntänen ja elämäkerroista pitäminen – ajoivat minut tämän teoksen pariin, eikä mikään aito kiinnostus Minna Kauppiin tai hänen uraansa.

 

Jälkiviisaana voin kuitenkin todeta, että Suunta/Vaisto kannatti lukea. Se on toimiva sekoitus Kaupin loisteliasta suunnistusuraa ja vapaa-ajan kiemuroita. En odota elämäkerralta mitään skandaalinkäryistä seiskapäiväätä, mutta pelkää faktoihin keskittyminen olisi varsin puuduttavaa. Ihmiset ovat kiinnostavia, eikä kenestäkään saa kunnollista käsitystä tutustumatta myös hänen henkilökohtaisen elämänsä tapahtumiin. Suunta/Vaisto tarjoaa sopivan monipuolisen kuvan Minna Kaupista.

 

Suunnistus vaikuttaa kiinnostavalta lajilta. Siinä yhdistyvät ainutlaatuisella tavalla fyysinen juoksentelu ja älyä vaativa karttojen kanssa nysvääminen. En ole koskaan ymmärtänyt enkä oikein ymmärrä vieläkään, miten niitä rasteja on ylipäätään mahdollista löytää. Itse eksyisin varmaan hetkessä, jos rasteille yrittäisin. Melkeinpä tekisikin mieli yrittää; sen verran houkuttelevana laji näyttäytyi Minna Kaupin ja hänen kollegojensa kertoman perusteella.

 

Minna Kaupin suunnistusura oli melkoista vuoristorataa. Yhdeksän maailmanmestaruutta on eittämättä kova juttu, mutta niiden vastapainoksi Kauppi sortui välillä suuremman luokan rimanalituksiinkin. Hän oli tunteella elävä taitelijaurheilija, joka saattoi fiiliksen ja tähtien asennon vaihdellessa voittaa jossakin kisassa ylivoimaisesti ja seuraavassa eksyä ensimmäistäkään rastia löytämättä. Myös loukkaantumiset ja muut terveysongelmat varjostivat hänen uraansa siinä määrin, että maailmanmestaruuksiin yltäminen tuntuu suoranaiselta ihmeeltä. Kauppi saattoi joskus joutua hissuttelemaan melkein koko kauden, kun hänellä oli esimerkiksi jalka paskana, mutta sitten hän onnistui tyyliin parin viikon harjoittelulla palaamaan sellaiseen tikkiin, että ylsi MM-kisoissa mitalisijoille. Peruskunnon oli väkisinkin oltava aika kova.

 

Minna Kaupin yksityiselämä on myös ollut melkoista vuoristorataa. Hänen sairastamansa tulehduksellinen suolistosairaus colitis ulcerosa edusti minulle melkeinpä kirjan mielenkiintoisinta antia, koska olen muutenkin kiinnostunut lääketieteestä. Verisillä yksityiskohdilla ei mitenkään mässäilty, mutta Kauppi kertoi kuitenkin rehellisesti, miten tällainen krooninen tauti vaikuttaa uraan ja muuhun elämään. Yhtä avoimesti kuvailtiin sitä, miten Kauppien äidin sairastama MS-tauti varjosti perheen elämää. Kuinka traagista onkaan, että menevä ihminen sairastuu tuollaiseen fyysisesti ja henkisesti rappeuttavaan tautiin. Kirjan koskettavimmat kohdat liittyivät kuitenkin Kaupin entiseen puolisoon, niin ikään suunnistuksessa menestyneeseen Pasi Ikoseen. Ikosen alkoholismi ja masennus synkistivät pitkään Kaupinkin arkea. Minulle jäi silti päällimmäisenä mieleen, kuinka kauniisti hän vielä nykyäänkin puhuu Pasista. Tuli sellainen vaikutelma, että Ikonen on hyvä mies, joka nyt vain sattui sairastumaan alkoholismiin. Niinhän asia on varmaan ollutkin.

 

Suunta/Vaisto on hyvin kirjoitettu ja monipuolisesti koostettu. Tavanomaisen yksikön kolmannen persoonan kerronnan lisäksi siinä on myös rutkasti haastatteluja, joissa Kauppi ja muut merkittävät henkilöt pääsevät valottamaan omia näkökantojaan tapahtumiin. Jokainen osio alkaa lyhyellä kaunokirjallisella tekstillä, jossa maalaillaan tuokiokuvaa jostakin tietystä tilanteesta. Lisäksi teoksessa on paljon kuvia, sitaatteja lehtijutuista ja esimerkiksi otteita Kaupin henkilökohtaisista päiväkirjoista ja harjoituspäivyreistä. Kirjailija Väntäsen ja myös Kaupin oma kieli on huoliteltua ja selkeää. Kirjaa on kaiken kaikkiaan mukava lukea.

 

Kaupista muodostuu Suunta/Vaiston perusteella ihan miellyttävä kuva. Eniten arvostan sitä, kuinka maanläheisesti hän suhtautuu meikkaamiseen ja muihin pinnallisiin hömpötyksiin. Kaupille muut asiat ovat selvästikin tärkeämpiä. Noin muuten hän vaikuttaa tämän kirjan perusteella menevältä ja räiskyvältä ekstrovertiltä, joka on kuitenkin myös sydämellinen – joskin toisinaan ehkä hieman ajattelematon. Sipe Santapukki mainitsi saavansa Kaupilta toisinaan raakaakin palautetta musiikistaan – tyyliin ”ei nämä sun sävellykset mitään Sibeliusta ole”. Rehellinen palaute on varmasti hyvästä, mutta voisi sen ehkä nätimminkin muotoilla.

 

Nyt kaikkia varmasti kiinnostaa (tai sitten ei), kuinka suuressa osassa Sipe loppujen lopuksi oli tässä kirjassa. No, ei kovinkaan suuressa – toki hän oli merkittävä henkilö tultuaan viimein tarinaan mukaan, mutta tämä tapahtui aika loppuvaiheessa. Ei se kuitenkaan minuakaan mitenkään häirinnyt, sillä Minna Kauppi paljastui itsessäänkin kiinnostavaksi henkilöksi. En aio tässä yhteydessä kuvailla tarkemmin Kaupin elämänvaiheita. Jätän ne jokaisen itsensä luettavaksi Suunta/Vaiston sivuilta. Suosittelen teosta lämpimästi kaikille urheilun, elämäkertojen ja ylipäätään kirjallisuuden ystäville.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo

Juhani Aho: Juha

Suzanne Collins: Nälkäpeli – Balladi laululinnuista ja käärmeistä