Teemu Keskisarja: Kyllikki Saari – Mysteerin ihmisten historia

Kyllikki Saaren tapaus lienee yksi kansakuntamme tunnetuimmista murhamysteereistä. Se ei ole koskaan kuulunut suurimpiin true crime -fiksaatioihini (kuten Bodom, Ulvila ja tietyt katoamistapaukset), mutta pääpiirteet toki olivat tiedossani jo ennen tämän kirjan lukemista. Eli 17-vuotias uskovainen tyttö tapettiin raa’asti hänen ollessaan pyöräilemässä hartaustilaisuudesta kotiin vuonna 1953 ja teosta taidettiin epäillä jotain pappia. Itse olen perehtynyt true crimeen lähinnä tv-ohjelmien muodossa, eikä aihepiiriä käsittelevä kirjallisuus ole minulle niin tuttua. Viime kesänä silmiini osui kuitenkin kirjakaupassa HP Koskisen ja Pauli Koskirannan Ulvilan murha – Kadonneen tekijän jäljellä ja tämä Teemu Keskisarjan Kyllikki Saari – Mysteerin ihmisen historia. Molemmat löysivät tiensä ostoskoriini ihan hetken mielijohteesta. Kyllikki Saaresta tuli luettua tipoittain työmatkojen lomassa, mutta nyt olen saanut koko kirjan päätökseen.

Teemu Keskisarja on tullut tunnetuksi paitsi historioitsijana, myös perussuomalaisten kansanedustajana ja ennen kaikkea poliittisesti epäkorrektien mielipiteiden esittäjänä – ei kuitenkaan niistä nyt sen enempää. Mitä tahansa muita negatiivisia ansioita Keskisarjalla sitten onkin, niin hän on tutkimusapulaistensa kanssa tehnyt melkoisen työn tutustuessaan Kyllikki Saarta käsittelevään KRP:n tutkinta-aineistoon (laajuudeltaan kymmeniätuhansia sivuja), kansallisarkiston materiaaliin, lehtiartikkeleihin ja lukuisiin muihin aihetta valottaviin asiakirjoihin. Edellä mainittuja lähteitä hyödyntäen kirjassa käydäänkin kattavasti läpi molemmat pääasialliset tutkintalinjat (ns. pappi- ja ojankaivajalinjat), monituiset muut tutkinnan sivuhaarat, Kyllikin omat ja keskeisten epäiltyjen taustat, itse katoaminen ja ruumiin löytyminen, näiden jälkimainingit ja ylipäätään Etelä-Pohjanmaan tuolloinen elämänmeno. Aluksi minua hiukan ihmetytti, että kirja päättyi periaatteessa 1950-luvulle, mutta ilmeisesti tapauksen tutkinnassa ei ole vuosikymmenten saatossa tullut esille mitään merkittävää uutta informaatiota. Ei teoksesta varsinaisesti tuntunut puuttuvan mitään.

Kattavuus on tällä kertaa tavallaan myös sudenkuoppa. Keskisarja on tietoisesti valinnut kirjalleen varsin yksilökeskeisen lähestymistavan, kuten jo nimestä ”Mysteerin ihmisten historia” voi päätellä. Tarina ei ala Kyllikki Saaren katoamisesta eikä edes syntymästä, vaan erinäisten epäiltyjen taustoja kartoitetaan aluksi pitkät pätkät ihan heidän lapsuudestaan lähtien. Varmasti taustoittaminen olikin paikallaan, mutta ehkä siinä olisi ollut hieman tiivistämisen ja uudelleenjäsentelemisen varaa – nyt aloitus tuntuu perin hajanaiselta ja suorastaan pitkäpiimäiseltä. Kun sivulla 66 päästään viimein käsiksi itse Kyllikkiin ja hetken perästä hänen surmaansa, fokus alkaa onneksi terävöityä ja lukijan mielenkiinto viritä.

Pappitutkintalinjan keskiössä oli vuosina 1952–1953 Isojoen virkaatekevänä kirkkoherrana ja myös Kyllikin rippipappina toiminut Kauko Kanervo. Hän oli eri viroissaan syyllistynyt monien nuorten seurakuntalaisten – Kyllikki mukaan luettuna – seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Ojankaivajalinja taas keskittyi suohaudan välittömässä läheisyydessä urakoineeseen Vihtori Lehmusviitaan. Tuo mielenterveysongelmien kanssa kamppaillut sekatyömies oli niin ikään oli niittänyt kyseenalaista mainetta naisten sarjahätyyttelijänä. Molempia pääepäiltyjä vastaan oli esitettävissä ainakin aihetodisteita ja jonkinlainen motiivi (mahdollisen seksuaalirikoksen käsistä karkaaminen), mutta toisaalta heillä kummallakin oli lähisukulaisten antamat (kieltämättä ontuvahkot) alibit, eikä näyttö muutenkaan riittänyt syytteen nostamiseen.

Jos kirjasta siis kuitenkin jotakin jäi puuttumaan, niin lopullisen syyllisen selvittäminen nyt ainakin. Se toki olisikin ollut liikaa vaadittu historiantutkijalta etenkin näin pitkään pimeänä säilyneen henkirikoksen kohdalla.

Teemu Keskisarjan kirjoitustyyli jakaa ilmeisesti mielipiteitä. Joissakin lukemissani Mysteerin ihmiset -arvosteluissa on parjattu hänen tekstinsä misogyynistä ja muutenkin arveluttavaa sanankäyttöä – muun muassa n-sana oli kuulemma päässyt livahtamaan johonkin väliin, tai ehkä paremminkin väkisin tungettu sinne. Itse lienen lukenut kirjaa siltä osin vähän huolimattomasti ja enemmän asiasisältöön keskittyen, sillä en tällä kertaa bongannut mitään sopimatonta, vaikka yleensä tuntosarveni ovat herkät erityisesti sovinistisen sisällön havaitsemisessa. Keskisaari kirjoittaa kyllä varsin värikkäästi ja osittain synkän humoristisestikin. ”Tiedämme, että Kanervo oli ennen ja jälkeen 17.5.1953 pomminvarma pommi.” Tuo tyyli ei varmastikaan kaikkiin pure, mutta mielestäni näinkin tummanpuhuvaa aihetta käsitellessä on syytäkin keventää ilmaisua leikkisällä sanojen käytöllä. Sen vastapainona kirjassa on miltei joka sivun alalaidassa myös lähdeviitteeitä, joten vankka tieteellisyys on yhdistetty kansanomaisen ”ronskiin” (kuten takakannessa siteeratussa Turun sanomien arvostelussa kuvaillaan) kieleen. Keitos on kyllä ihan toimiva.

Kaiken kaikkiaan Kyllikki Saari – Mysteerin ihmisten historia on kattava katsaus kansankuntaamme ravisuttaneeseen henkirikokseen. Aiheeseen pohjia myöten perehtyneelle lukijalle se tuskin tarjoaa mitään kovin uutta ja ihmeellistä, mutta ainakin minä tiedän nyt Kyllikki Saaren tapauksesta huomattavasti enemmän kuin ennen. Tekijää en voi sanoa tietäväni varmuudella, mutta se jääneekin ikävä kyllä ikuisiksi ajoiksi hämärän peittoon.