Stephen King: Holly

Stephen King on männävuosina ilmeisesti kehittänyt suoranaisen fiksaation luomastaan asperger-henkisestä yksityisetsivästä Holly Gibneystä. Hahmon piti käsittääkseni alun perin olla pelkkä sivuhenkilö Mersumies-trilogiassa, mutta sittemmin hän on esiintynyt keskeisessä roolissa myös Ulkopuolinen-romaanissa ja peräti päähenkilönä Mitä enemmän verta -novellikokoelman nimitarinassa. Vuonna 2023 ilmestynyt kyseisen hahmon mukaan ristitty Holly-kirja pyörii niin ikään nimensä mukaisesti kokonaan hänen ympärillään.

Minua tämä aiheen rajaus miellytti jo etukäteen, sillä Holly Gibney on yksi lemppareistani Stephen Kingin henkilögalleriassa. Kingillä on joskus ollut hieman ongelmia naispuolisten hahmojensa asemaan eläytymisessä, sillä he ovat keskeisissäkin rooleissa tupanneet jäämään lopulta ohuenlaisiksi ja ensisijaisesti miestensä perusteella määritellyiksi – esimerkiksi Liseyn tarinan päähenkilön koko elämä tuntui rakentuvan hänen puolisonsa ympärille vielä tämän kuoleman jälkeenkin. Hollyn suhteen moisesta ei onneksi ole ollut viitettä. Hahmolle ei ole kirjoitettu minkäänlaista romanssia, vaan hänen elämänsä pääasiallisen sisällön muodostavat omat harrastukset ja ammatti yksityisetsivänä, vaikka perhe- ja ystävyyssuhteitakaan ei ole unohdettu. Näin ollen Holly on päässyt nousemaan esille ennen kaikkea itsenäisenä persoonana. Hän on älykäs, kyvykäs ja empaattinen, mutta samaan aikaan kovin samastuttava epävarmuuksineen, komplekseineen ja moninaisine neurooseineen.

Ote kirjan kansilehtisestä:

”Kun Penny Dahl soittaa Etsivä löytää -toimistoon pyytääkseen apua kadonneen tyttärensä etsinnöissä, Holly Gibney ei halua ottaa tapausta vastaan. Hänen äitinsä on juuri kuollut. Hänen kollegallaan Petellä on korona. Ja Hollyn pitäisi olla lomalla. Mutta jokin Pennyn epätoivoisessa äänessä saa Hollyn muuttamaan mielensä. Eipä aikaakaan, kun tähtäimessä on epäilty, joka on vähintään yhtä omalaatuinen kuin Mersumiehessä ja Ulkopuolisessa lukijat hurmannut Holly itse.”

Holly hurmasi ainakin tämän lukijan myös tässä kirjassa, mutta valitettavasti hän oli latistunut hiukan tavanomaisempaan suuntaan aikaisempiin esiintymisiinsä verrattuna. Mersumiehessä tavatusta ujosta ja monin tavoin lapsen tasolle jääneestä naisesta on vähitellen jalostunut rohkea, jopa sanavalmis ja ainakin päällisin puolin kovapintainen ammattilainen. Kehitystarina on mainiosti toteutettu ja ylipäätään on positiivista, että hahmo kehittyy johonkin suuntaan eikä jämähdä alkutekijöihinsä. Holly-kirjassa nimihahmon kehitystarina on kuitenkin tullut päätökseen, eikä tämä joka tilanteessa sujuvasti sompaileva Holly ole ainakaan minun mielestäni niin sympatioita herättävä kuin hahmon alkuperäinen versio, joka joutui kokoilemaan itseään pitkällisesti ennen vaikkapa etsivän ammattiin pakollisena kuuluvia sosiaalisia tilanteita.

Henkilökuvaus on kuitenkin merkittävä osa tätäkin kirjaa – tällä kertaa Hollyn persoonaa syvennetään privaattielämän tragedian (äidin kuolema) ja siihen liittyvien kipuilujen kautta. Holly joutuu napit vastakkain menneisyytensä kanssa, kun hän saa yllättäen postyymisti tietää, ettei äiti ollutkaan ollut hänelle joka asiassa rehellinen. Kupruun liittyy osaltaan myös Hollyn Alzheimerin tautia sairastava ja puolittain vihannesmaisessa olotilassa hoitokodin perukoilla viruva eno.

Hollyn tärkeimmät elossaolevat ystävät eli Jerome, Barbara ja Pete tanssitetaan myös taas näyttämölle. Peten roolina on tällä kertaa lähinnä sairastaa koronaa, mutta Jeromella ja Barbaralla on kummallakin omat projektinsa pääjuonen ulkopuolella. Kaikki edellä mainitut hahmot ovat symppiksiä, mutta ehkä jo vähän liioitellun hyveellisiä ja epäitsekkäitä ollakseen täysin uskottavia. Joka tapauksessa heidän ja Hollyn välinen ystävyys tuo kirjaan Stephen Kingille ominaista lämpöä makaaberin tarinan keskellä.

Sitten itse tarinaan. En nyt paljasta tässä yhteydessä tarkemmin jutun juonta, mutta vaihteeksi kyseessä on piristävästi täysverinen rikostarina ilman mitään yliluonnollisia hömpötyksiä – maagiset elementit kun lässäyttivät esimerkiksi Mersumies-trilogian ja Ulkopuolisen dekkarijuonet aika lahjakkaasti. King osaa kyllä kuljettaa rikosjuonta ihan kiitettävästi, kun malttaa sysätä aiheeseen sopimattomat yliluonnollisuudet hetkeksi syrjään. Hollyssä eri tapausten yhteennivoutuminen ja selvitystyön eteneminen tapahtuu enimmäkseen luontevasti, joskin muutama kummallinen yhteensattuma ja epäuskottava älynväläyskin matkalle valitettavasti mahtuu erityisesti Barbaran osalta. Ehkäpä tunnelma oli myös aluksi hieman turhan leppoisa siinä mielessä, että kenenkään merkittävän henkilön henkikulta ei ollut vaakalaudalla, mutta loppua kohden kierrokset nousivat onnistuneesti. Palaan jälleen henkilökuvauksen merkitykseen, sillä kun hahmot ovat herättäneet lukijan kiintymyksen, heidän puolestaan voi kokea myös aitoja jännityksen tunteita. Eli siinä mielessä riitti kyllä jännättävää.

Huonoa tarinassa oli mielestäni se, että se oli yllättävänkin yllätyksetön. Syyllisen/syyllisten henkilöllisyys oli lukijalla alusta lähtien tiedossa ja motiivikin selvisi suht varhaisessa vaiheessa. Jotkut dekkaristit ovat toki onnistuneet loihtimaan maanmainioita rikostarinoita rikollisten näkökulmasta, mutta sellainen edellyttää syylliseltä riittävästi inhimillisyyttä, jotta lukija voi nauttia hänen perspektiivistään kirjoitetuista osuuksista. Nyt niin ei todellakaan ollut, vaan rikollisnäkökulmasta kerrotut luvut olivat lähinnä vastenmielisiä, vaikka niistä ehkä minimaalisen pieniä inhimillisyyden rippeitä olikin erotettavissa. 

Ilmeisesti Holly-teos on herättänyt ainakin kirjailijan maanmiesten keskuudessa jonkin verran närää myös yllättävän voimakkaalla poliittisuudellaan. Minulle tuo ei kuitenkaan eritysemmin pistänyt silmään. Kirja sijoittuu keskelle korona-pandemiaa, joten luonnollisestikin tauti ja siihen liittyvät rajoitukset mainitaan vinhaan. On myös realistista, että tauti niittää erityisesti rokotekriittisiä hörhöjä – niinhän se meni oikeassa elämässäkin. En näe mitään propagandaa tosiasioiden kertomisessa. Trumpin poliitiikkaa kritisoidaan myös, mutta en kokenut sitäkään häiritsevän saarnaavana tai mielipiteiden pakkosyöttämisenä, koska eihän kyseisen poliitikon irvikuvan suhteen kukaan järkevä ihminen voisikaan olla mitään muuta mieltä kuin Holly ja ilmeisesti myös Stephen King. Tosin useimmat republikaanit eivät ehkä allekirjoita tätä väitettäni.

Joka tapauksessa kirja oli hyvä ja taattua Stephenin laatua.