Robin Cook: Mutantti

 

Välillä osaavat vanhatkin suosikit yllättää. Siis tässä tapauksessa lääketieteellisiä trillereitä kynäilevä yhdysvaltalaiskirjailija Robin Cook.

Nyt puhutaan todennäköisesti ihan ensimmäisestä lempparikirjailijastani, tai en ainakaan muista että häntä ennen olisi ollut ketään. Kuvittelinkin lukeneeni kaikki hänen kasariklassikkonsa jo ajat sitten ja siksi olen männävuosina – silloin kun olen häntä ylipäätään lukenut – keskittynyt enemmän tämän milleniumin aikaiseen tuotantoon, joka ei mielestäni ole ihan niin vetävää. Vaan hiljattain törmäsin kirpparilla vinoon pinoon Robin Cookin vanhempaa matskua ja vieläpä itselleni ennen lukematonta sellaista. Työsarkaa näköjään siis riittää vielä, jos haluan päästä kunnolla perille Cookin saloista. Muista kirppislöydöistä kerron myöhemmin lisää, mutta lähdetään nyt liikkeelle tästä Mutantista (alkuteos Mutation, 1989).

"Tutkija, tohtori Victor Frank toteaa vaimonsa kyvyttömyyden saada lapsia. Hän päättää käynnistää uskaliaan – ja vaarallisen – kokeen. Salaa muilta hän hedelmöittää omalla spermallaan vaimonsa munasolun ja istuttaa sen keinoäitiin. Koe onnistuu: syntyy VJ, fyysisesti täydellinen lapsi. Kolmivuotiaana VJ osoittautuu vanhempiensa iloksi ikäisiään paljon älykkäämmäksi lapseksi. Sitten poika alkaa yhtäkkiä muuttua." (ote takakannesta)

Vaikka Cook on ihka ensimmäinen kirjailijasuosikkini, niin en minä mitenkään sokeasti palvo maata hänen jalkojensa alla. Hänen tapansa yhdistää lääketieteellisiä mysteerejä rikosjuttuihin on kyllä sinänsä toimiva, mutta vaikka kirjojen lääketieteellinen puoli kalskahtaakin autenttiselta, nuo rikoskeissit kohoavat yleensä sellaisiin sfääreihin, että niitä on mahdotonta ostaa. Lisäksi Cook toistaa itseään melko pahasti halki tuotantonsa – tavanomaisena sapluunana on päällisin puolin lääketieteellisiltä vaikuttavien kuolemantapausten sarja, jonka taustalta paljastuu vähitellen laajamittainen rikosten vyyhti.

Mutantissa yllättävää olikin, että se oli jotain hieman muuta kuin Cookin hengentuotoksen prototyyppi. En tarkoita, että hän olisi sen yhteydessä luonut tyystin nahkansa ja keksinyt pyörän kokonaan uudelleen: tässäkin kirjassa oli siis lääketiedettä, rikoksia ja kuolemantapauksia. Pääasiallisesti juoni rakentui kuitenkin oudosti käyttäytyvän, jokseenkin creepyn lapsen ympärille. Cook oli siis sekoittanut tavallisesti hyödyntämiensä elementtien joukkoon kauhuviihteelle tyypillistä kuvastoa. Teos ei ollut vain jännittävä, kuten monet muutkin kirjailijan teokset, vaan paikoitellen aidosti pelottava. Eli toisaalta kirja oli ehtaa Robin Cookia, toisaalta jotain aivan muuta.

Vaan mihinkäs kärpässieni pilkuistaan pääsisi. Cookin helmasynnit olivat tässäkin teoksessa havaittavissa. Hän ei ole mainittavan hyvä henkilö- ja tunnekuvauksen saralla. Miespuoliset hahmot tuppaavat olemaan pääsääntöisesti toistensa kanssa identtisiä kärttykasoja ja naispuoliset muuten vain tylsiä. Mutantin päähenkilö Victor on kyllä muihin Cookin päähenkilöihin verrattuna keskimääräistä hömelömpi – mittavasta tiedemiehen urastaan huolimatta – mutta kyllä hänessä kärttykasan vikaakin on enemmän kuin vain hitusen. Hänen vaimonsa Marsha on fiksumpi, mutta ei mikään värikkyyden huipentuma. Sivuhenkilöistä taas ei tule mieleen oikein mitään mainitsemisen arvoista, jos siis ei oteta lukuun sitä kaksikon hyytävän salaperäistä lasta, mutta hän tuntuu jotenkin enemmän ilmiöltä kuin varsinaiselta hahmolta.

Mutantin henkilöiden välinen dialogi ja tunteiden valottaminen ovat suunnilleen yhtä kömpelöllä tasolla kuin Cookin tuotannossa yleensäkin. Kun eräs hahmo kertoo sattuneensa aiemmin päivällä kammottavan verilöylyn näyttämölle, toinen reagoi siihen vain sanomalla latteasti että onpa hirveää. Vaikka Cook osaa mainiosti herättää jännitystä ja näköjään kauhuakin, niin herkemmät ja syvemmät tunteet (suru, onni, kaipaus, rakkaus ja sen sellaiset) jäävät tyypillisesti puolitiehen. Mutantissa on kuitenkin tapahtumien tasolla niin tunteisiin vetoavaa sisältöä, että jollain tavalla se onnistuu kaikesta huolimatta koskettamaan. Näistä aineksista olisi vain voinut tulla jotain vieläkin suurempaa jonkun verevämpään emootioiden kuvaukseen kykenevän kirjailijan käsissä.

Mutantin on heikkoutena myös, että Cookin tyypilliseen tapaan tarina yltää loppua kohden melko yliampuvaksi, ja toisaalta se on myös ennalta-arvattava. Kirjassa on tosin selitetty uskomattomuuksien taustat suhteellisen uskottavasti, mutta jotkin yksityiskohdat menivät silti yli. Oikeastaan miltei alusta lähtien oli kyllä nähtävissä mihin suuntaan juoni on kulkemassa. Tuo ei kuitenkaan ollut yksinomaan huono asia, vaan tässä tapauksessa tietty ennalta-arvattavuus jopa lisäsi osaltaan teoksen karmivuutta. Ikään kuin lukija olisi seurannut vaikkapa edessä häämöttävää junaturmaa sivusta kykenemättä tekemään mitään. Varsinaisissa kauhukirjoissakin pelottavinta on aina silloin, kun hommat eivät vielä ole räjähtäneet käsiin, mutta tuntuu väistämättömältä että kohta ne räjähtävät.

Eli pidin kyllä kirjasta. Olen kauhun ystävä muutenkin, mutten suin surminkaan olisi uskonut pääseväni lukemaan nimenomasn Cookilta siihen vivahtavaa tekelettä.

Eli todellakin: joskus vanhatkin suosikit voivat yllättää.