Eppu Nuotio: Mutta minä rakastan sinua
Olin lukenut ennen tätä ainakin kaksi teosta Eppu Nuotiolta: toinen oli jokin nuorisodekkari ja toinen jokin romantiikkaan vivahtava aikuistenkirja. Muistan kyllä pitäneeni hänen tyylistään, mutta näemmä hänen tuotantonsa ei silti jostakin syystä jäänyt vakituisemmin lukemistooni, sillä noista kokemuksista on vierähtänyt tovi poikineen. Olen joka tapauksessa siis jo pitkään vähintään tiedostanut kyseisen kirjailijan olemassaolon. Jokunen vuosi sitten hämmästyin kuullessani, että Eppu Nuotio on itse asiassa nainen – eikös Eppu ole miehen nimi?! Onhan Eppu Salminenkin käsittääkseni mies. Eipä sillä, että kirjailijan (tai näyttelijän) sukupuolella mitään erityistä merkitystä olisi. Toissa kesänä päätin lukea jotakin uutta Nuotiolta tuolloin aloittamani kotimaisiin dekkareihin tutustumisen projektin tiimoilta, mutta vasta nyt sain aikaiseksi tarttua tuumasta toimeen. Luettavaksi valikoitui tosin jostain kumman syystä Mutta minä rakastan sinua , joka ei tosiaan ole dekkaria nähnytkään. ...