Robin Cook: Kohtalokas hoito

 

Jatkoin tutkimusmatkaani vanhan suosikkikirjailijani Robin Cookin vanhan tuotannon parissa. Tai vanhahkon – Kohtalokas hoito on vuodelta 1994.

”Lääkärit Angela ja David Wilson uskovat tulleensa paratiisiin. Työ Bartletin modernissa sairaalassa on molempien mieleen. Bartlerin rauhallinen pikkukaupunki vehreine niittyineen ja kirkkaine järvineen vaikuttaa ihanteelliselta paikalta myös heidän 9-vuotiaalle Nikki-tyttärelleen, joka sairasta perinnöllistä keuhkosairautta.

Mutta Wilsonien idylli pirstoutuu värikylläisen syksyn jälkeen. Sairaalaan potilaita kuolee tihenevään tahtiin, Davidille käsittämättömistä syistä. Nikkin sairaus pahenee ja tyttö joutuu tehohoitoon sairaalaan, jossa samaan aikaan menehtyy Nikkin paras ystävä – tuohon samaiseen keuhkotautiin. Wilsonit vaistoavat vaaran. He aloittavat taistelun lapsensa hengestä – taistelun, joka saattaa maksaa heille heidän uransa ja heidän henkensä.”

Verrattuna edeltävästi lukemaani kauhuelementtejä sisältäneeseen Mutanttiin, Kohtalokas hoito edustaa tavanomaisempaa Cookin tuotantoa niin juonellisesti kuin genrellisestikin. Juoni muodostuu pääasiassa sairaalamiljööseen sijoittuvasta salaperäisten kuolemantapausten sarjasta, jota lääkäripäähenkilöt alkavat omaehtoisesti ratkoa. Teos on siis pesunkestävä sairaalajännäri, eli juuri sellaista materiaalia mitä Cookilta on tottunut odottamaan.

Ei kuitenkaan täysin. Tämä oli nimittäin mielestäni selvästi keskimääräistä heikompi Cookin trilleri. Periaatteessa kyse oli perinteisestä suljetun paikan mysteeristä – joko sairaalassa tai ainakin pikkukaupungin sisällä tuntui mellastavan joku tuhoamisvimman vallassa pimeys sielussaan. Sinänsä pidän suljetun paikan mysteerin konseptista, mutta tämän kirjan sivuhenkilövalikoima oli niin laaja ja tasapaksusti koostettu, etteivät potentiaaliset syylliset tahtoneet oikein erottua toisistaan. Se vähän lässäytti juonen jännityspotentiaalia, samoin kuin sekin että kaikesta huolimatta onnistuin hyvin pitkälti arvaamaan loppuratkaisun.

Kirja oli myös pahasti itseään toistava ja junnaavasti etenevä. Kun ties kuinka mones potilas oli menehtynyt prikulleen samalla tavalla, kuolemantapaus ei herättänyt lukijassa enää juuri muuta kuin tylsistymistä. En myöskään kyennyt uskomaan tarinaan. Sairaalakuvausten näennäisestä realismista huolimatta kuolemantapausten taustalla alkoi taas hahmottua sen kaliiberin vyyhti, että kosketus todellisuuteen menetettiin. Lisäksi Cookille muutenkin ominainen yhteiskunnallinen paatos terveydenhuollon silloisesta nykytilasta oli ujutettu mukaan vielä tavallistakin kömpelömmin.

Hyvää kirjassa oli erityisesti se, että vaikka sivuhenkilöt hukkuivat massaan, itse päähenkilöt poikkesivat jossain määrin Cookin tavallisesti käyttämästä prototyypistä. David ei muistuttanut juurikaan kirjailijan tavanomaista kärttykasapäähahmoa, vaan oli yllättävänkin herkkä ja empaattinen. Angela oli hieman ailahteleva, mutta kuitenkin aikaansaava, sillä nimenomaan hän toimi omaehtoisten salapoliisileikkien primus motorina. Cook oli muutenkin selvästi yrittänyt hienoisesti rikkoa tuolloin kenties vielä vallinneita tyypillisiä sukupuolistereopioita, sillä naishahmo tienasi enemmän kuin miehensä ja molemmat osallistuivat ruuanlaittoon, joskaan eivät ihan tasapuolisesti. Lisäksi kirjassa oli otettu kantaa myös naisten esimerkiksi työelämässä kohtaamaan seksuaaliseen häirintään. Toisaalta Angelaa nimitettiin useammassa kohtaan ”hysteeriseksi” ilman mitään kunnollisia perusteita. Nykyihmisen näkökulmasta Kohtalokas hoito ei totisesti tuntunut muutenkaan mitenkään modernilta, mutta silti – ei se niin ummehtunutkaan ollut kuin voisi olettaa.

Vaikka kirja ei siis edustanut Cookin tuotannon terävintä kärkeä, niin kyllä sen lukea jaksoi ja loppua kohden koettiin joitakin jännittäviäkin hetkiä. Minulla olisi vielä kaksi kirpparilta löytämääni Cookin teosta odottelemassa hyllyssä, joten pian siirtynen niiden pariin.